tiistai 1. toukokuuta 2018

Maraenkka HSM:llä

Tämä postaus on odottanut järjestäjän virallisia kuvia, mutta niitä ei vaan kuulu, joten nyt tulee kisarapsa omilla kuvilla.

HSM helli minua vuosi sitten kun tein oman ennätykseni. Mara meni silloin alle neljään tuntiin, sen myötä fiilis oli juhlava ja kisa jäi positiivisesti mieleen. Myös järjestelyt toimivat hyvin, reitti on tasainen ja neljä kierrosta antaa hyvät eväät suunnitella juoksurytmitys.

Tänä keväänä ohjelmassa oli taas sama kisa, ja haaveissa vuoden takaisen ajan alitus.

Kisapäivän keli oli kuin minulle tilattu. Viileää, ja pientä satunnaista tihkusadetta. Edellisten viikkojen harjoitusohjelma oli viilattu tätä päivää varten hyvin juoksuvoittoiseksi. Kovin pitkä valmistautuminen ei ollut kyseessä, mutta kyllähän liikunta on kuulunut arkeen jo useamman vuoden, joten peruskunto oli kohdillaan. Viimeisten pitkien lenkkien ja napakoiden vetojen tarkoituksena oli vaan saada jalkoihin juoksumoodi päälle.

Aina se startti jännittää, vaikka niitä on jo aika monta takana. Ennen lähtöä palelee kuten pitää. Se tarkoittaa että kisaa varten on riittävän kevyesti päällä. Tänään se tarkoitti pitkähihaista ja lyhythihaista paitaa, pitkiä housuja, tuubia kaulalla, ohuet juoksuhanskat kädessä, ja panta otsalla. Asuvalinta osoittautui minulle juuri sopivaksi.

Ennen starttia. Kiintiö-selfie. Seuran värit edustettuna. 

Lähdin liikkeelle 3:50 mielessä. Se tarkoittaa 5:27/km vauhtia läpi reissun. Eli on aloitettava vähän ripeämmin, koska lopussa vauhti hyytyy joka tapauksessa. Fiilis oli hyvä.

0-10 km: Eka kymppi meni kevyesti ja sopivan vauhtista juoksuseuraa oli tarjolla. Hyvä setti. Avasin protskupatukan ja aloitin sen natustelun heti ekalla kiekalla. Pieniä näykkäisyjä vähän ennen juottopistettä. Geelit jätin myöhemmäksi. Juottopisteellä vettä.

11-20 km: Nämä olivat tänään henkisesti vaikeimmat kilsat. Jalka jaksoi, ja kroppa muutenkin. Pieni paha henki kuitenkin hönki korvaan, että "maaliin on vielä ihan sairaasti matkaa... mieti, oot vasta toisella kymmenellä...". Aloitin geelien kanssa leikkimisen, juottopisteillä vettä. Yksinäinen kierros. Nopeat katosivat horisonttiin, hitaammat jäivät jälkeen. No, onneksi mie viihyn lenkillä itekseen! Oli vaan vahdittava ranteesta, että tarvittava vauhti pysyy yllä, eikä emäntä ala omiaan haaveilemaan ja hissuttelemaan radalla. Kannustajia oli onneksi mukavasti reitin varrella, ja henkilökuntaa turvaamassa matkaaa. Että oli nyt kuitenkin sellainen olo että on kisassa. Niin ja olihan mulla lappu rinnassa. Kolmonen oli kisanumero.

21-31,5 km: Helpotti pirulainen kuiskimasta korvasta ja alkoi kääntyä juoksu taas ilon puolelle. Oltiin voiton puolella. Mietin mielessäni että: "jaahas, sieltä se kolmenkympin seinä kohta tulee - vaan mie en siitä piittaa". Taisin jotenkin kuitenkin missata sen seinän, sillä kun kolmas kierros oli valmis, ja mittarissa noin 31,5 km, oli matkanteko edelleen ihan mukavaa. Siis sillai maraton-mukavaa :)

Viimeinen kierros: Tuli muutama selkä vastaan. Hieno tunne. Eikä ne ollu kaikki tyttöjen selkiä. Yhtä herrasmiestä peesailin muutaman kilometrin, mutta kun se hyytyi vikan kierroksen puolivälissä niin menin rohkeesti ohi. Kantava teema oli, että omalla vauhdilla mennään. Ei liikaa helppoja kilsoja peesissä joka on liian hidas, ei toisaalta repimistä itteä nopeampien peesissä. Yritin laskeskella mielessäni mitä loppuaika olisi, mutta eihän siinä mikään aivosolu ole enää kohdillaan kun on melkein nelkyt mittarissa... siis kilsoja... Sen verran matikkapää toimi että ymmärsin haamurajani alittuvan. Sitä miettiessä vikat kilsat menivät kumman kevyesti. Eihän ne koskaan ihan helppoja maralla ole, mutta tänään oli jotenkin voimaa jaloissa, ja kroppa jaksoi kantaa.

Maaliin tullaan urheilukentän kierroksen kautta. Kuulin miten N40 sarjan kakkonen kuulutettiin maaliin ja näin että meitin välissä ei ole ketään nelikymppisen näköistä naista! Mie oon tulossa maaliin palkintopallipaikalle!!! Tuuletukset maaliviivalla, osallistujamitali kaulaan, syvä huokaus, banskua huollosta ja jatkuvaa pientä liikettä jaloissa. Tän opin vuosi sitten. Silloin istuin onnellisena maalissa olleelle penkille ja annoin sykkeiden tasaantua siinä istuskellessa. Kun siitä penkistä silloin nousin, ja jalat meinas mennä alta, niin päätin että koskaan enää en istu heti maran jälkeen. Pieni liike on ihan omaksi parhaaksi.

Hain autosta lisävaatetta palkintojenjakoa odottaessa. Oli hieno fiilis nousta jakkaralle ja saada pokaali. Kakkonen voitti minut selvästi, mutta kuitenkin niukasti. Ykkönen voittikin minut sitten vartilla. Harmitteli kun tavoitteena ollut kolmen ja puolen tunnin raja ei paukkunut... aika kaukana ovat nuo haaveet minun kohdalla, mutta toisaalta - kolme vuotta sitten olin sitä mieltä että en koskaan selviäisi maratonista. Niin kuin kaikki treeni on minusta aina ollut kivaa, niin näinä hetkinä ne lukemattomat lenkit ja treeneihin kulutettu aika kruunautuvat iloon itsensä ylittämisestä ja uudesta ennätyksestä. Ei tätä voi kuin suositella muillekin :)

Virallinen kuvaaja otti kuvan palkintokorokkeelta, mutta sitä ei nyt ole. Tämä on ystävällisen ohikulkijan napsaisema kuva palkintojenjaon jälkeen. 

Kisanumero oli tänään enteellinen?! 

Maalissa ajalla 3:47:58 

ja tuliaisena N40 kolmossija. Oma enkka parani kuusi minuuttia vuoden takaisesta. Aika huikee päivä. Nyt hetki kevennettyä, ja sitten katse kohti kesän TRI-kisoja.

tiistai 3. huhtikuuta 2018

Tahdonvoimaa

Keväthanget sulavat ja kohta nähdään ensimmäiset leskenlehdet. Se tarkoittaa sitä, että Retu on reippaillut taas vuoden lisää - vuosia on jo viisi tehtynä uuden urheilualun ja sen innoittaman blogin äärellä. Huimia juttuja on tullut tehtyä ja kovasti on edistystä tapahtunut. On siihen toki aikaakin uhrattu.

Tämän kevään teema on ollut tahdonvoima. Viime postauksessa kerroin tahdonvoimalla tehdystä hiihtopitkiksestä, jossa olosuhteet olivat kaikkea muuta kuin optimaaliset. Mutta kun halusin sitä niin vietävästi! Toisen lähes yhtä heikoissa olosuhteissa tehdyn pidemmän hiihdon tein viikko ennen pääsiäistä tuossa meidän lähipellolla. Kiersin vajaan kilsan mittaista vetistä latua mutapaakkuja väistellen 20 km. Luisto oli hyvä kuin eteisen matolla olis hiihtänyt! Niin ja sillä kerralla latu oli kumminkin ajettu. Olihan myös se kerta, tosin lyhyempi hiihto, kun latu oli ajamatta. Ite availin ensin pari kierrosta ja sitten hiihtelin vielä joitakuita kierroksia "ajetulla" ladulla :)



Eilen tahdonvoimaa koeteltiin treeniporukan kesken tehdyssä juoksutreenissä. Jos ulkoilit eilen Etelä-Suomessa, niin tiedät miksi tahdonvoima oli tarpeen! Se oli justiin se Pääsiäinen, kun autoilijoita kehotettiin välttämään paluuliikennettä ja ajelemaan kotiin jo sunnuntaina. Se maanantai kun lunta tuli 15 senttiä tuulenpuuskien säestämänä vaakatasossa. Ihan koko päivän aamusta iltaan. Ja meillä oli ohjelmassa puolimara plus pitkä uinti. Lyhennettiin kyllä reissua vähän, pikkuisen annettiin joustoa itelle. Sinniteltiin reilu 8 km suuntaansa, manattiin lumipöpperöä auraamattomilla teillä ja kauhisteltiin keliä. Ja kun käännyttiin takaisin (vastatuuleen) niin koko karu totuus iski päin kasvoja. Pienet neulanterävät jääpiikit pistelivät silmämunia niin että vesi vaan valui eikä näkyvyyttä ollut sen enempää kuin jos olisi ollut myssy silmillä. Tie oli pöpperöinen ja tuoreen lumen alla oli paikoin jäätä. Oli muuten aika lailla viiminen kerta kun juoksen tuollaisessa säässä! Saatiin mittariin kuitenkin 17 km työllä ja tuskalla. Ja silmät siihen malliin kuin olisi vedetty pullo viskiä. Punoitti meinaan jonkun verran. Uinti olikin sitten homma erikseen ja oikein mukava kokemus. Kuin myös sauna.

Niin ja tahdonvoimalla tuli myös kympin enkka Aktiassa reilu viikko sitten. Tuulinen sää, ruuhkaa alkukilsoilla, ja vuodentakainen itelle kova aika alitettavana. Alusta asti tuntui että ei ole lentoa meneminen. On enemmänkin työstämistä. Meno muuttui puurtamiseksi, vääntämiseksi ja raastoksi sitä mukaa kun kilsoja tuli mittariin. Onneksi tie oli lumeton ja kuiva, eli ilman nastoja päästiin sentään matkaan. Mutta. Se viimeinen kilometri ylämäkeen, vastatuuleen ja voimat miinuksen puolella oli kyllä vertaansa vailla. Ajatuksissa pyöri vaan että "se on nyt tehtävä jos sen haluaa". Ja halusinhan minä. Ennätystä. Neljäkasin alitusta. Ja sen sain. Niukin naukin. Mutta sain. Tahdonvoimalla! Ennätys parani puoli minuuttia.



Ensi lauantaina uidaan taas pitkään. Se on namia! Orimattilasta on varattu rata viideksi tunniksi ja se aika on tarkoitus kauhoa. Valkku pisti siihen alle vielä kympin juoksun. Vissiin että pysyisi jalat kurissa uinnissa ja tekisi kädet reippaammin töitä :)

Huhtikuun lopulla kisakalenterissa onkin (jo perinteeksi muodostuva) reissu HSM:lle marailemaan. Siellä sitten taas kaivellaan se tahdonvoima esiin oikein tosissaan.

perjantai 9. maaliskuuta 2018

Päivä suksilla

Tänä talvena on päässyt ladulle pitkästä aikaa, ja vanhakin on innostunut hiihtämisestä ihan uudella tavalla. Olen aina kyllä pitänyt perinteisen tyylin suksimisesta, mutta vain tasaisella ja mieluusti vain lähitienoolla. Olen vähän laiska lähtemään pitkille treenireissuille pois kotinurkilta.

Olin kuvitellut että noin 20 km on minun mukavuusrajani hiihdossa. Mielikuva on jostain 15 vuoden takaa. Sen jälkeen olen tehnyt vaan satunnaisesti hiihtolenkkejä, ja ne ovat olleet korkeintaan 10 km:n mittaisia.

Tämän hiihtokauden aloitin reteästi reilun 13 km hiihdolla Hirvihaaran peltoladulla. Kun se ei tuntunut missään, hiihdin pidemmän lenkin Heidin (treenikavereita) kanssa pari viikkoa sitten. Kerättiin kasaan 30 km pertsaa paikallisen järven jäällä. Siitäkään en tullut kipeäksi. Keli oli silloin mahtava, ja suksi luisti, mutta ei lipsunut.

Tein pieniä lenkkejä tässä välissä muutaman, ja samalla takaraivossa kolkutteli jo inspiraatio kokeilla viidenkympin hiihtoa. Haaveissa oli tietysti kaunis, aurinkoinen talvipäivä. Vähän pakkasta, luistava suksi ja maistuvat eväät. Koko päivä hiihdon huumaa ihan itekseen omien ajatusten kanssa ja jäseniin pikkuhiljaa hiipivästä väsymyksestä nauttien.

Katselin säätiedotusta huolestuneena tämän viikon alussa. Olin saanut luvan pitää töistä vapaan tämän haaveen toteutusta varten kun keli ja työtilanne sallii. Ensin ei sallinut työtilanne (tiukkaa teki muuten tänäänkin...), loppuviikolle ja ensi viikolle luvattiin plussakeliä, sadetta, ja pilvistä. No good.

Koska kuitenkin olin päättänyt (minulle inspiraation syttyminen on sama kuin päättäminen), niin olin vapaalla tänään. Siitäkin huolimatta, että viime yönä satoi lunta, päiväksi oli luvattu pilvistä ja sateista, ja mikä pahinta, plussakeliä.

Join aamukahvit, pakkasin kamat, ja olin Isojärven rannalla puoli ysin kieppeillä. Pientä säätöä varusteiden kanssa, ja startti vähän puolen jälkeen. Heti oli selvää että aurinkolaseja ei tarvita...




Polut ja ladut olivat tukkeessa yöllä sataneesta lumesta kuten ounastelinkin. Kuvassa ei muuten näy se hentoinen räntäsade jota ilma oli täynnä...

Koska perääntyminen on kuitenkin täysin poissuljettu vaihtoehto, päätin että lähden katsomaan miten hankala päivästä tulee. Tamppasin latua siihen kohtaan jossa tiesin sen olevan. Viimeksi sunnuntaina hiihdettiin puolen suvun voimin tuota reittiä mahtavassa säässä.

Tämä kuva on viime sunnuntailta - kun keli oli vielä mahtava... :)

Noo, mie en pienistä hätkähdä. Hiihdin ja tamppasin, tamppasin ja hiihdin. En kiertänyt koko 5 km lenkkiä, koska matkalla tuli vastaan lätäkköjä ja minua alkoi pelottaa. Pelotti, vaikka tiesin että siellä alla on teräsjää. Käännyin, ja tein itselleni noin 5 km ladun joka kulki järven etureunaa. Siis sitä kohtaa jossa vettä ei jäällä näkynyt. Ekan kympin jälkeen vippasin viestillä Villelle. Levelän Ville on paikallinen aktiivi, ja ollut mukana järjestämässä latuja Isojärvelle. Tekstasin kauniin pyynnön josko latukone ehtisi järvelle päivän aikana. Minä kun olin ajatellut tahkota siellä koko päivän, ja olisi kiva tehdä koko lenkki eikä vaan suksia edes takaisin järven etureunaa.

Ville ehti kelkan ja latulaitteen kanssa paikalle siinä vaiheessa kun minulla oli noin 30 km mittarissa. Olin todella kiitollinen. Sain tavallaan yksityisladun, sillä ketään muuta ei todellakaan näkynyt missään. Ja selvää oli, että ensi yönä latu menee taas umpeen lumisateesta.

Mutta joo, pakkaselle runsaalla pitovoiteella voidellut ja koko aamun todella nihkeästi kulkeneet sukset kulkivat uudella ladulla hetken jopa suht ok. Toki kun latu oli märkä, niin luisto oli silti huono. Surkea voisin sanoa. Mutta hei, sehän kasvattaa voimia ja luonnetta :)

Kiitos Viljo Levelä ja paikallinen kyläseura


Läheltä käytti ettei kelkka jäänyt tähän vesilammikkoon jumiin... Minä kiersin sen sivusta, mutta silti sukset upposivat vetisen lumimössön läpi lammikkoon. Ei ihan sitä mitä lähdin hakemaan...

Sisu on se millä mennään jos olosuhteet eivät jelpi yhtään. Koska oma henkilökohtainen kertahiihtomatkaennätys (30,5 km) oli jo ylitetty, ajattelin että ei tästä nyt niin pitkä matka ole siihen viiteenkymppiin. Ja olihan minulla todella hyvät eväät mukana! Pidin muutaman eväspaussin, käyden autolla popsimassa kanamunaleipiä ja lämmintä mehua. Ja tietty vettä.


Viimeiset viisi kilometriä olivat - hmm - aika raskaita. Täytyy myöntää. Olisivat olleet varmasti vähemmän raskaat, jos keli olisi ollut toinen, ja sukset toimineet moitteetta. Tuli kuitenkin itselle se varmuus, että 50 km on ihan ok matka. Se voi olla jopa kiva matka. Se menee suht helposti. Kunto riittää. Pää kestää. Ja pää kestää 50 km myös (anteeksi ruma sana) paskassa kelissä ja täysin väärillä voiteilla.

Lopputulema - ilo ja onni! Mie tein sen.

Nyt tuntuu polvissa. Ja vähän oikeassa kädessä. Koko matkalta. Aina se tuntuu oikealla puolella jos jossakin tuntuu. Ja huomenna tuntuu varmasti vähän enemmän. Mutta se on siinä. Sitä ei kukaan ota minulta enää pois :)









lauantai 24. helmikuuta 2018

Talvisia treenejä kohti kesää

Viime postauksen jälkeen olen käynyt vähän hakemassa virtaa kevääseen. Marraskuun lopulla alkanut alavire kesti noin pari kuukautta, enkä tänä päivänäkään tiedä mistä se kumpusi. Oliko vaan liikaa virtaa syksyllä ja intoa enemmän kuin kuntoa. Joka tapauksessa oli pakko ottaa pari kuukautta vähän varovaisemmin, kun syke alkoi temppuilla, ja vähän muutakin pientä kremppaa oli kropassa. Treenit jatkuivat, mutta keventelin niitä vähän. Joulukuussa käytiin toki tekemässä "jo perinteiseksi muodostunut" viiden tunnin uinti Orimattilan hallilla. Matkaa kertyi mittariin sillä reissulla 12,5 km. Uinti tuntui hyvältä joten annoin mennä.

Kevyemmän treenaamisen seurauksena jännitti aika paljon lähteä tammikuun Aktiaan juoksemaan kovaa kymppiä. Valkun ohje tosin oli, että ennätyksiä ei olla menossa tekemään, eikä edes yrittämään. Sekin oli vähän opettelun paikka minulle. Toistaiseksi joka kisassa on ennätys parantunut, ja ajatus siitä että lähtisin lappu rinnassa matkaan enkä edes yritä ennätystä oli - hmm - kaihertava. No, ennätystä ei olisi tullut vaikka olisin yrittänyt, sen tunsin kropassa Aktian reitillä.  Olin joka tapauksessa iloinen, että juoksu kulki niinkin hyvin, ja että loppuaika oli 50:38 jääden ennätyksestä vain noin kaksi minuuttia.

Helmikuun Aktiaan ohje oli, että eka 5 km minuutti hitaampaa kuin tammikuussa ja sitten all in. Olo oli tässä kohtaa jo "oma" ja juoksu kulki kevyesti. Oli suorastaan nautinto juosta kovaa. En himmaillut kun tunne oli hyvä ja syke pysyi hallinnassa. Toiset 5 km pinnistin pikkuisen lisää vauhtia, ja olin maalissa ajalla  49:47. Oman pään sisällä ollut toive viidenkympin alituksesta siis tuli, ja parasta oli oikeastaan se fiilis. Tunne että olin saanut oman kropan takaisin ruotuun.  Juoksun päälle kevyt kolmen tonnin uinti ja sauna rentouttivat mukavasti.

Helmikuun Aktia, kuva noin 6 km kohdalta


Muuta ajankohtaista ja mieltä kutkuttavaa on Vectorien hankinta. Päädyin hankkimaan wattipolkimet fillariin jotta saan dataa tehoista myös tulevana ulkokautena. Tähän asti olen päässyt mittailemaan tehoja treinerin (Bkool) mittarilla.

Pientä säätöä on Vectorien kanssa ollut. Ensin ne piti saada oikeaan momenttiin, eli tietyllä kireydellä kiinni. Siihen tarvittiin muutamia erikoistyökaluja. Sen jälkeen olen niitä testaillut ja kummastellut. Näyttävät kumman alhaisia watteja. Watit eivät vastaa omia tuntemuksia, ja ovat huomattavan paljon alhaisemmat kuin mitä Bkoolin mittari näyttää. Tämä asia on siis seurannassa parhaillaan, ja katsotaan miten se siitä ratkeaa.

Varsinaisestihan ei ole väliä sillä mitä mittari näyttää - onko se absoluuttisesti oikea lukema. Väliä on sillä että se on vertailukelpoinen treenien kesken, jotta omaa tehon muutosta voi seurata. Olisi tietty kuitenkin kiva että watit olisivat jotenkin oikeelliset.

Päivitin pyöräkengät samalla reissulla eräässä Lauttasaaressa sijaitsevassa pyöräliikkeessä :)



Muuten olen nauttinut täysin siemauksin ihanista aurinkoisista ulkoilukeleistä. Hiihtämään olen päässyt muutaman vuoden tauon jälkeen, ja lisääntynyt valo on antanut hurjasti energiaa. Lasten kanssa käytiin mökilläkin katsomassa että paikat on kunnossa. Varattiin myös toukokuulle reissu Espanjaan (mulle treeniä, muksuille ja mummolle lomailua :)) ja elokuun Kalmarin reissujärjestelyjä on alettu valmistella reissuporukassa. Alkaa mukavasti kutkutella vatsanpohjassa kun miettiikin sitä reissua!


Kohta olis lähtö pitkälle hiihtolenkille, ja huomenna pitkästä aikaa yhteistreeni meidän treeniporukalla. Aurinko paistaa taivaan täydeltä ja ulkolämpötila kipuaa aamun kovista pakkaslukemista (-18) kohti täydellistä talvisäätä.

Aika makeeta on elämä tänään!

lauantai 25. marraskuuta 2017

Offseason - jotain samaa - jotain ihan muuta

Kisakausi oli pitkä, onnistunut ja mieleinen. Ei sillä - ylimenokausikin tuntuu nyt ihan mieleiseltä. On kiva tehdä lajiharjoittelua, mutta sillai rennosti. On myös tosi kiva tehdä jotain ihan muuta. Patikointia, hyötyliikuntaa, sienestystä, marjastusta, ryhmäliikuntaa ja muita harrastuksia. Ainut asia, joka vaatii vähän mentaaliharjoitusta on tuo treineri olohuoneessa. Pitkän ulkopyöräilykauden jälkeen eka parin tunnin setti sisätiloissa oli pienoinen kulttuurishokki.... ja huomenna olis seuraava. Voishan sitä fillaroida ulkonakin, mutta minun viluisella verenkierrolla ei sekään juuri houkuta.

Treeni on ollut suht kevyttä koko syksyn. Tänään oli reippaampi maastojuoksu paikallisella pururadalla, ja muutama kova uinti on ohjelmassa ollut. Muuten ehkä sellaista voimien keräilyä ja peruskunnon ylläpitämistä.

Olen nyt syksyllä innostunut käymään salilla ryhmäliikunnassa. Kun ne voimapäivät on minulle tosi vaikeita. Tulee lusmuiltua niissä, vaikka muut treenit teen yleensä aina tosi säntillisesti. Eihän se ryhmäliikunta ihan salitreeniä korvaa, mutta siellä on ollut eri mittaisia sarjoja lähinnä kehonpainolla tai tangolla. Ihan reippaita settejä, ja miesvoittoista väkeä osallistujat. Eli ei mitään tyttöjen juttuja. Vetäjänä paikallinen hieroja (jolta muuten tästä treenistä kuulin alunperinkin). Porukassa ei kehtaa ihan pientä painoa tankoon laittaa, eikä varsinkaan lopettaa sarjaa kesken tai hidastella sen aikana. Olen saanut paikat kipeäksi, joka kertoo siitä että ihan hukkaan ei ole mennyt.

Lisäksi kävin Kalevalaisella jäsenkorjaajalla näyttämässä rankaani. Ja korjattavaahan sieltä löytyi. Arvasinkin että jos joku vino kohta kropassa on, niin oikealta puolelta se vika löytyy. Vaikka olen selvinnyt vähäisillä vammoilla, niin kaikki ne kirraukset ja pienet kipuilut ovat aina olleet oikealla puolella. Kankussa, takareidessä tai polvessa. Paikallinen guru laittoi kropan suoraksi viikko sitten.

Mutta, seuraava etappi, mukava tuleva tapahtuma on uusinta viime joulukuulta. Käydään taas uimassa viisi tuntia putkeen Orimattilan hallissa. Katsotaan paljon saadaan porukalla kilsoja kasaan. Vuosi sitten ehdin kauhoa kasaan 11 kilsaa. Sitä odotellessa. Huisi reissu tulee taas varmasti!

Tässä vielä muutamia kuvia syksyn aktiviteeteista...

Race pace uintia pari settiä lähiaikoina. Brutaalia, mutta hauskaa. Aikatavoite on valmiiksi ruuvattu valkun toimesta. Ei tartte kuin tehdä valmiiksi niinku on käsketty. Jossain kohdin  tuntuu  15 sekunnin palautusaika melko lyhyeltä...


Laatuaikaa ja ulkoilua ukkokullan kanssa Nastolassa. Otettiin vapaata töistä viime perjantaina ja käytiin haukkaamassa happea Lapakistossa. Sattui sentään ihan ok keli. Aamusta satoi vettä, mutta kun me oltiin reitin alussa, niin sade lakkasi ja saatiin hetki jopa auringonpaistetta. Priceless. Kiva paikka. Ei ketään muita missään. Kauniit maisemat. Nuotiopaikat, jotka saivat katumaan että makkarat jäivät kotiin :)


Ei kyllä uitu, vaikka kartta niin väittääkin... :)

Tämän aamun reipas mäkitreeni Hirvihaarassa Mäntsälässä. Koski pauhasi vieressä, minä tein 5 x 3 km settejä nousevalla vauhdilla ja sykkeellä. Minuutin paussi aina settien välissä. Oli oikein hyvä fiilis. Aloitin hissukseen ja kiristin tahtia. Keli oli hyvä ja mieli korkealla. Oli kiva tehdä vähän raskaampi treeni.


Meidän TRI-treeniporukalla pidettiin kauden päättäjäiset torstaina. Syötiin ja saunottiin. Valkkua kiiteltiin kuluneesta kaudesta (ja päästettiin lähtemään ruokailun jälkeen, ennen saunaa ;)). Vedettiin kausi kasaan ja pohdittiin vähän seuraavaa. IM kisoja on kalenterissa kaikilla. Osalla jopa täysiä matkoja. Mie menen Kalmariin, muutama kaveri valitsi Tallinnan kisan. Kaikki me kisataan Lahdessa puolimatkalla. Siitä tulee hieno reissu! Koko meidän porukka samalla lähtöviivalla. Siitä lisää sitten kun sen aika on.

maanantai 30. lokakuuta 2017

Mäntsälä maraton - lokakuun loska experience!

Niinhän siinä taas kävi, että kun Mäntsälässä piti juosta maratonia, niin lumi satoi maahan muutama päivä aikaisemmin. Itse asiassa se satoi sinä torstaina kun liikenne oli kaaoksessa ja renkaanvaihdot yötä päivää töissä. Se ei sulanut pois niin kuin olimme toivoneet, vaan se pysyi maassa.

Tällä(kään) kertaa emme siitä lannistuneet, vaan minä pyysin apuun samaa ystävällistä maajussia kuin viime vuonna, ja saimme reitin katve-osuudelle aurauksen. Mutta, edes maajussi ja traktori eivät voi mitään luonnonvoimille! Lauantain plussakeli ja hentoinen tihkusade sulattivat lopun lumen sohjoksi ja vedeksi soratieosuuksilla, ja juoksimme iltapäivän litimärin kengin lits läts veden purskutessa varpaiden välissä noin neljäsosalla reitistä. Muutama kuva siitä myöhemmin...

Iloisempiin asioihin... Osallistujia ilmaantui paikalle yhteensä 28, vaikka keli oli mitä oli. Vesisadetta oli luvattu koko päiväksi. Myös talkooapua oli hienosti. Olli ja Meri merkkasivat reitin aamulla, minä vein kylmäaseman reitille puoli kympiltä, Helena ja Sari tulivat jelppimään ajanottoon, Kalle ampumaan lähtölaukauksen, ja Marianne ja Erika olivat apuna myöhemmin startin jälkeen. Kiitos kaikille!

Just ennen starttia. Allekirjoittanut kertaa vielä tapahtuman säännöt ja toivottaa tsempit osallistujille.

Pieni, mutta monipuolinen juottopiste startti/kierroksen vaihto/maalialueella. Mehua, limua, rusinoita, banaania, pipareita ja suolakeksejä. Niin ja lakua. Ei voi valittaa tarjoiluista... :)

Mussu-mussua maratoonareille

Itsepalvelu - kylmäasema kierroksen (6,2 km) puolivälissä


Kaksi ekaa kierrosta juoksin (ja pulisin) Tiinan kanssa. Tiina teki kovan mara-enkan Vantaalla pari viikkoa sitten, ja oli tänään liikkeellä kahden kierroksen taktiikalla. Alku meni hyvin ja reitti oli vielä jotenkin kunnossa. Loskaa tuli vähän tossuille, mutta varpaat pysyivät vielä melkein kuivina.

Tiina lähti syömään ja muihin menoihin, ja minä jatkoin matkaa yhdessä Kimmon kanssa. Kimmolla oli tähtämessä kokomatka, ihan niin kuin minullakin. Olin haaveillut rennosta, nautinnollisesta pitkiksestä, joka nappiin mennessään toisi minulle henkilökohtaisen reitti-ennätyksen. Vauhti olisi siis vähän kovempi kuin valkun ohjeessa - sori Jarmo ;) No, pitkis siitä tuli, mutta nautinnosta en tiedä, vaikka kivusta nautintoon onkin matkaa pelottavan vähän, jos edes sitäkään...

Kimmo oli kivaa seuraa ja vauhti oli meillä sama. Tai no, Kimmo olisi varmaan juossut nopeammin ilman minua, mutta porukassa oli mukava edetä. Siinä ehdittiin monet kuulumiset vaihtaa kun matkaa taitettiin yhdessä noin 30 km. Puhuttiin muun muassa niistä kuivasukista joille olisi ollut käyttöä, olikohan ne sealskinz-merkkiset tai jotain.


Kentän laitaa kierroksen vaihtumiskohtaan. Vähän lunta, vähän sulaa. Ihan ok.

Kuva ei tee oikeutta loskan ja veden määrälle. Sitä ei voinut kiertää mitenkään.

Tuon lammikon kautta käännös oikealle...

Suuri osa reitistä sentään sula ja lähes kuiva "lammikoton" niin sanotusti


Saatiin seuraa myös Miasta, maraton-ensikertalaisesta. Vedettiin Mian kanssa vuorovetoa. Mia meni edelle aina juottopisteillä, ja me Kimmon kanssa ohitettiin suorilla osuuksilla. Mia meni kevyesti ja helpon näköisesti. Itellä alkoi loskassa juokseminen painaa jaloissa ja oli aika alkaa psyykata itseään ihan huolella. Mietin vaan miten tyytyväinen itteeni olen sitten jälkikäteen kun voin sanoa että en jättäny kesken. Lisäksi oli pidettävä huoli että ne muutamat maratoonarit joita reitillä oli, saavat varmasti marapisteet. Ainakin kolmen oli siis juostava koko matka. Mietin onko tässä mitään järkeä, ja päätin että jos koskaan enää järjestän yhtään maratonia, harkitsen erittäin vakavasti säävarausta!

Viimeiset kaksi kierrosta (12,4 km) meni aika lailla hiljaisuuden vallitessa. Tai no, minä kiroilin välillä ääneen... Tahdonvoimalla mentiin maaliin. Lopussa otettiin vielä ihan karmea loppukiri. Katsoin kellosta että reittiennätys on mahdollinen sittenkin, vaikka jossain kohdin se näytti karkaavan hyvin kauas.

Reittiennätys tuli, oikein yhdeksällä sekunnilla! Olin muistanut keväisen ajan väärin ja luulin parantaneeni aikaa melkein minuutilla, mutta mitä vielä. Ilman Kimmon kannustusta ja kovaa kiriapua olisi jäänyt enkka saamatta. Pienillä marginaaleilla mennään - hah hah!

Maalissa omalla reittiennätyksellä Run Kimmo Run - kannustuksella!


Kun oma setti oli valmis, oli aika odottaa loput juoksijat maaliin, kiittää talkooväkeä, arpoa Kuntokeitaan lahjakortti, siivota paikat ja lähteä kotiin suihkuun ja syömään. Päivä valmis!

Mia ja mie. Mia voitti arvonnassa 1 kk lahjakortin paikalliselle salille, Kuntokeitaalle.


Omat muksut teki enkat myös. Nuorimmainen (Essi 7 v) paransi kierrosaikaa 18 min. toukokuisesta. Keskimmäinen (Anni 9 v) kiersi ekaa kertaa kaksi kierrosta (12,4 km), ja meidän teini (Erika 17 v) oli apuna talkoissa, joka on hieno suoritus teiniltä jolla on ollut kaveri yökylässä edellisenä yönä...

Nyt on aika huilia ja palautua. Mäntsälä maratonien jatkoa mietin vakavasti. Aina on ollut tosi mukavaa, olen saanut ihania uusia tuttavuuksia, omalla kylällä on hauska juosta, mutta veronsa sen järjestäminen aina vaatii.

Sunnuntaina käytiin lätkimässä sulista muksujen ja Tonin kanssa. Meidän Toni onkin pitkän linjan sulis-harrastaja ja kisaaja. Lainasi meille mailat ja pallot, auttoi verkon virityksessä ja opasti alkuun. Hauskaa oli. Teki hyvää sohjojuoksusta kohmeloituneille kintuille. Ja sitä tehtiin sisätilassa, poissa sateesta ja loskasta :)



sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Ennätystehtailua Vantaan puolikkaalla

Ihan mahtava kausi takana! Ei voi muuta kuin olla onnellinen ja tyytyväinen miten homma on mennyt putkeen, loukkaantumisia ei ole ollut ja kova työ on tuottanut tulosta.

Almeren jälkeen ei tullut sitä tyhjää oloa jota vähän etukäteen jännitin. Otin viikon ihan hissukseen, toisen tosi kevyesti, ja sitten palailin normitreeniarkeen. Treenaaminen tuntui mukavalta ja sujuikin yllättävän hyvin. Reisissä tuntui vähän väsymystä, mutta mieli oli korkealla ja kroppa muuten ok.

Meidän treeniporukkaa oli menossa Vantaalle, osa maratonille, osa puolikkaalle. Kovasti teki itsekin mieli lähteä juoksemaan. Ei maratonia, mutta puolikasta. Viimeisin puolikkaan kisa oli nimittäin vuosi sitten juurikin Vantaalla, ja siitä reissusta jäi silloin tosi makea fiilis. Järjestelyt toimivat tosi loistavasti, ja tuli oma enkka. Silloin ylitin omat odotukseni ja juoksin maaliin ajassa 1:52:27 (netto).

Vaikka treenit menivät hyvin, oli itselle kuitenkin vähän arvoitus, että miten kroppa kestää kovan puolimaran. Olenko kuitenkaan ihan palautunut pitkästä tri-kisasta. Tiesin että jos haluan tehdä ennätyksen, tulee minun juosta minun tasolleni kovaa. Ja että se tulee ottamaan tiukkaa. Haaveilin että pääsen alle 1:50 ajalla maaliin.

Keli oli minun puolellani. Kylmää ja sateista. Lämpötila noin seitsemän astetta ja pientä tihkua. Mie tykkään sellasesta kelistä (juoksukisoissa, en muuten). Hellettä en juostessa kestä yhtään.

Vaatetukseksi valikoituivat vajaamittaiset juoksuhousut, kompressiosäärystimet, pitkähihainen ohut paita, tuubihuivi kaulaan, ohuet käsineet ja lempilippis. Se osoittautui täydelliseksi valinnaksi. Alkumatkalle sain yhden geelin toiseen käsineeseen ja toiseen käsineeseen sujautin suolatablettipussin. Aattelin että sieltä ne on helpompi kaivaa kovassa vauhdissa kuin vyötärölaukusta.

Starttilaukaus pamahti kahdelta. Olin 1:50 jänöjen kannassa, ja pysyttelin siinä alkuruuhkan ajan. Alkuruuhkaa kesti muuten yllättävän pitkään. Varmaan noin pari kilometriä. Eteneminen oli hidasta ja poukkoilevaa, kun toisten juoksijoiden lisäksi väki yritti väistellä vesilätäkköjä.

Muutaman kilometrin jälkeen päätin lähteä hakemaan tulosta ihan omaa vauhtia. Valkku oli antanut ohjeeksi mennä vaan rohkeasti 5 min/km vauhdilla. Yritin pitää vauhdin siinä tietämissä ja kuulostelin samalla omaa kroppaa. Itsestä tuntui, että pääsin kunnolla mukaan hommaan vasta viiden kilsan kohdalla. Juoksu keveni ja ja alkoi tuntua tosi mukavalle. Vauhti ei muuttunut, mutta tuntemukset kyllä. Syke oli korkealla, mutta jalat jaksoivat hyvin eikä olo tuntunut missään määrin pahalta. Annoin siis mennä.

Huoltoja oli 10,5 km lenkillä kolme. Ihan mahtavaa! Otin urkkajuomaa ekasta, toisen kohdalla oman geelin ja vettä. Kierroksen vaihtumiskohdassa otin ensimmäisen suolatabletin. Jos jotain tällä kaudella opin, niin sen, että suolaa kannattaa ottaa ajoissa. Se auttaa myös geelin imeytymistä. Ei mene pakki niin herkästi sekaisin.

Toinen kierros meni aika lailla samaa vauhtia kuin ensimmäinen. Kuulin miten joku peesaili takana koko toisen kierroksen, mutta minua semmoinen ei haittaa. Itse en osannut oikein olla kenenkään kannassa kiinni, keskityin vaan omaan suoritukseen. Otin huollosta geeliä, vettä ja urkkajuomaa. Ja omasta jemmasta vielä toisen suolatabletin jossain 15 km kieppeillä.

Reitillä oli jälleen kerran hyvät kannustusjoukot ja musat. Juoksijoita oli myös paljon, joten koko ajan riitti ohitettavaa tai kiinni juostavaa. Reitti on myös suht tasainen, ja sehän on minulle myös mieleen.

Muutama kilsa ennen maalia alkoi näyttää siltä että tulen alittamaan viime vuotisen ajan noin viidellä minuutilla. Otin se tavoitteeksi, enkä antanut juoksuotteen heltyä. Viimeisellä kilometrillä huikkasin huoltojoukoille, että nyt tulee enkka! Ja taisin vähän hymyillä. Loppurutistuksella maalissa nettoajalla 1:46:13, eli kuusi minuuttia nopeammin kuin vuosi sitten. Mie oon niin happy!

Se peesailija tuli maaliin samassa rytäkässä ja kävi kiittämäsä peesiavusta ja pahoitteli jos oli ollut häiriöksi. Ei tietenkään ollut! Onnittelin kaveria joka teki kauden parhaansa. Oli mukavaa kun voi olla avuksi :)

Päivä oli kaikkineen tosi mahtava. Meidän porukan maratoonarit tekivät enkat, puolimaratoonarit tekivät enkat, saunottiin makeasti juoksun päälle Hotelli Vantaalla, kausi alkaa olla pulkassa ja vielä riittää intoa treenailla!

Juoksun jälkeen sisätiloihin ja lämmintä päälle. Komealla ennätyksellä maaliin tänään!

Puolimaratoonaarien lähtöhässäkkää. Kuva napattu järjestäjän Facebook sivuilta. Kiitos.

Juoksun jälkeen tarjolla oli kahvia ja pullaa urheiluhallilla. Aika hitsin hyvältä maistuikin. Kahvikupposen äärellä törmäsin myös supermaratuttuihin ja vaihdettiinkin siinä kuulumisia Kemiläisen Juhan kanssa. Rainekin oli tänään liikenteessä, tosi hevosvoimien avustamana... ;) Taisin nämä kaverit jossain kohdin ohittaakin, mutta en jäänyt siinä kohdin jututtamaan. Ehkäpä näkyilemme Mäntsälä maratonilla 28.10.

Nämä kaverit ottivat hevosvoimia avuksi. Raine siellä takana. Kuva järjestäjän sivuilta, kuvaaja Kimmo Rönnberg

Näihin tunnelmiin!