maanantai 24. huhtikuuta 2017

Kaikki nappiin, mara heittämällä sub 4 h

Se tunne kun kaikki vaan onnistuu! Sen tunteen vuoksi vois kiljua ja tanssia ja nauraa ja hyppiä ja treenata myös sateessa ja pakkasessa ja jättää jonkun kerran ne karssut ahmimatta! Aivan mahtava fiilis!

Aktian jälkeen ohjelma on ollut lähes pelkkää juoksua. Pelkäsin miten koivet kestää, mutta kaipa ne ovat sen verran muutamassa vuodessa karaistuneet, että vaivoja ei tullut. Ainakaan kuukaudessa. Juoksua oli paljon. Minulle paljon. Pari 2,5 h lenkkiä ja useampi kympin ja viidentoista lenkki. Se tuotti tulosta. Juoksu kulki kevyesti ja oma usko alkoi vahvistua. Maaliskuulla vielä ajattelin että HSM voisi mennä ajassa 4:15. Valkku oli kyllä heti sitä mieltä että sub 4 h on haarukassa. Sinä ja sun haarukkas - mietin silloin.

Lähempänä kisaa ja pitkien lenkkien jälkeen annoin vähän salaa itselleni luvan haaveilla siitä sub nelosesta. Niinku sekunti alle. Ajattelin että se vaatisi kyllä ihan kaiken loksahtamisen kohdilleen.

Kisa-aamu tuli ja tuttu jännitys oli päällä. Suoraan sanottuna aivotoiminta oli aika nollissa. Pakkasin kamat ja tuijotin vaan varustekassia ja geelinippua ja päässä ei liikkunut mitään. Kädet täristi vähän. Hengitys oli pinnallista. Just niinku kunnon kisapaniikissa pitää olla :) Toistelin itselleni että juoksuhan se vaan on. Se on nyt se pitkiksien pitkis jota pää ja kroppa on jo odotellut.

Olin paikalla taas ajoissa niinkuin tapoihini kuuluu. Onneksi törmäsin tuttuihin ja Juhan kanssa jutusteltiin ennen starttia. Juhallehan marat ovat jokaviikkoista settiä, minulla oli kyseessä vasta elämäni toinen.

Valkun ohjeet oli vetää eka puolikas aikaan 1:55. Jaa, ajattelin. Mun enkka puolikkaalla on 1:52. Että vedän sitten täysillä alkuun ja lopun miten satun selviämään??? Mut joo, lähdin ohjeiden mukaisesti liikkeelle ja sehän tuntui hyvältä. Ihan sopivalta vauhdilta. Kaksi kympin kierrosta meni ja kolmas lähti liikkeelle. Vauhti pysyi ja tuntui edelleen hyvältä. Alkoi orastaa pieni uskontynkä että tämähän saattaakin onnistua aika hyvin.

Parilla ekalla kiekalla söin protskupatukkaa. Kätevää. Kulki kädessä, ja mussutin siitä pieniä paloja tasaisesti. Maha tykkäs. Ei kierähdelly. Kolmannella kympillä aloin ladata geeliä. Vähän vaan, ensin vaan puolikkaan ja puolen tunnin päästä vasta kokonaisen. Mun maha sanoo niihin "mur - mie kierähän" viimeistään parin tunnin päästä ekasta nielaisusta... Laskin siis että pääsen maaliin ennen kuin tartten käydä paikallisessa bajamajassa.

Vatsa murisi sitten kuitenkin vähän kolmenkympin jälkeen. Vauhti pysyin vielä ok. Kun kilsoja oli mittarissa noin 35, alkoi juoksun haasteellisempi osuus. Aloin miettiä tuttuja lenkkireittejä kotikulmilta "enää Karjalaistentien lenkki jäljellä" "enää Anttilan lenkki jäljellä". Se auttoi hetken. Mietin miten mussutan kotona jätskiä ja mitä postaan kavereille kun 4 h alittuu. Ai että siitä saa virtaa tämmöinen some-addikti.

Kolme viimeistä kilsaa laskin satoja metrejä. Luulin juosseeni jo varmaan kilsan, mutta mittarin mukaan matkaa oli mennyt 200 metriä. Mutta kello kertoi että olen saamassa itselleni ihan kammohyvän ajan, ja sehän tietysti virkisti mieltä. Nyt jos jalka ei katkea niin maalissa ollaan alle neljän tunnin ja komeesti. Vaikka tulis kramppi niin linkuttaisin maaliin ajoissa. Kaikkea sitä ehtii miettiä kun tarpeeksi pitkään juoksee...

Maalissa mitali kaulassa ja seuran takki lämmikkeenä (Mäntsälän Urheilijat)


Maalissa olin ajalla 3:54:11. Ihan sairaan hyvä aika mulle. Marraskuussa ekalla marallani (ylipitkä tosin) aika oli 4:41. Parannusta puolessa vuodessa siis 47 minuuttia. Sijoitus sarjassani 6/21.



Lopulta kaikkein parasta oli se miten hyvältä juoksu tuntui!

Maalissa tein sen virheen että istuin hetkeksi. Ensi kerralla en istu. Siitä on meinaan tosi vaikea päästä ylös ja liikkeelle. Ensi kerralla pysyn vaan pienessä liikkeessä koko ajan...

Kotona sitten miehekäs annos kanaa, pastaa ja salaattia. Ja jälkkäriksi paketillinen jädeä. Päivä täys. Ai että mie sain kiksejä tästä päivästä! Maanantaina lepopäivä ja sitten pukkaa uutta ohjelmaa.

Tästä lähtee vielä taas kerran kiitokset valkulle - kiitos Jarmo! Ja kiitos Raisa että että teit niinku Jarmo käski etkä soveltanu ;)


lauantai 18. maaliskuuta 2017

Aktia maaliskuu

Mie tein enkan! Kymppi meni alle viiteenkymmeneen tänään Aktiassa!

Aamu alkoi hissukseen. Nousin petistä vasta kasin jälkeen. Hyvin epätyypillistä minulle. Yleensä olen ylhäällä jo viimeistään seiskalta. Myös viikonloppuisin. Noustuani keitin kahvit, surffasin netissä ja mussutin aamiaista kaikessa rauhassa. Yritin vältellä ajatusta siitä että on kisapäivä.

Klo 11:30 aloin pakkailla kamppeita kasaan ja vaihtaa juoksuvetimiä päälle. Kädet alkoivat täristää. Ihan hassua. Tänäänhän on "vaan" kympin testijuoksu ja lyhyt uinti sen perään. Anyway, kädet tärisivät ja aloin höpöttää hulluna ääneen semmosta itekseen jorinaa (niinku vielä enemmän kuin yleensä...).

Tänään mentiin oikein porukalla Aktiaan. Meidän TRI-porukasta oli mukana viisi supernaista!

Tässä jo maalissa. Heli, Riitta, Raisa, Heidi ja Tiina

Oltiin ajoissa paikalla, tehtiin jälki-ilmot ja kevennettin varustusta. Ilma oli hyvä, ei sadetta, ei liukasta. Peruslenkkareilla liikkeellä. Minulla oli tavoitteena alittaa 50 min. Se hitsin 29 sekuntia tammikuulla jäi kaivelemaan.

Otin lähdössä paikan suht alusta, en kuitenkaan ihan eturivistä. Aktiassa on aika kova taso, meikäläisen ei kannata kiilata eturiviin muiden tukkeeksi. Lähtölaukaus kajahti ja porukka lähti liikkeelle. Ja porukkaa oli paljon. Minulla oli taktiikkana vahtia että kilsat menee korkeintaan aikaan 5 min/km. Se taktiikka toimikin hyvin. Alku oli helppo, koska se on pitkälti loivaa alamäkeä. Ensimmäinen viiden minuutin ylitys 5:06 oli viides kilsa, jossa on iso ylämäki. Matka kulki muuten joutuisasti aina noin seitsemään kilsaan saakka. Viimeiset kilometrit olivat raskaat. Eniten siksi että vatsa oireili vähän rautakuurista ja ennen lähtöä napatusta geelistä. Noloa olisi tulla maaliin löröt pöksyssä, joten päätin taistella :) Muistin hymyillä kameramiehelle.



Viimeisellä kilsalla muutama kaveri läähätti tosi äänekkäästi takana. Kyllä minäkin olin tosissani, syke huiteli anakynnyksen yläpuolella. Keskisyke oli 173 ja maksimi 187. Training effekt ujosti 5, eli maksimi. Jotain oli kuitenkin jäänyt jemmaan, sillä viimeisen mäen aikana, ja siinä ihan viimeisessä kaarteessa ennen maalia ohitin vielä muutaman selän!

Maalissa ajalla 48:20. Personal best! Tuhrasin hengityksen hakemiseen 16 sekuntia ennen kuin tajusin sammuttaa oman mittarin. Virallinen aika siis kuitenkin tuo äsken mainittu. Me happy! Ja sitten tietty selfie....


Me tehtiin porukalla ihan mahtavaa työtä! Kaikki porukan naiset juoksivat oman ennätyksen! Juoksun jälkeen otettiin suunta vielä naapurihalliin kauhomaan lyhyt uintitreeni. Minulle tuli mittariin 1,7 km satasen vetoja pullarin kanssa. Note to myself - Hakunilan uimahalli ei tarjoa saippuaa talon puolesta. Muuten halli ihan passeli uimatreeneihin. Pukkarissa iloisena yllätyksenä käsipyyhepaperia (iloinen yllätys minulle jonka nokka vuotaa aina uinnin jälkeen noin tunnin - ja joka unohtaa lähes aina nenäliinat kotiin)

No mutta se nenän niistämisestä. Ihan mahtava reissu ja ihan mahtava porukka meillä! Kesää kohti. Seuraava etappi taitaa olla HSM huhtikuussa. Juoksua ohjelmassa siis...

lauantai 11. maaliskuuta 2017

Lenkillä Au Naturel

Olen koukussa dataan.

Muutaman hassun sattuman saattelemana päädyin tänään lenkille vanhaan tapaan ilman rannetietokonetta ja sykkeenmittausta. Olen mummolassa reissun päällä ja mittari - no sanotaan nyt vaan että mittari ei ole mukana. Ei siitä sen enempää.

On aivan mahtava, keväinen, aurinkoinen keli ja minulla aivan jäätävä polte lähteä nuoruusvuosien maisemiin juoksemaan "Mussalon lenkki". Mikäänhän ei minua estä. Mummo vei lapset teatteriin ja minä olen vapaa menemään. Olin alunperin ajatellut tehdä tänään viikonlopun ohjelmassa olleen uinnin, mutta olisi rikos treenata sisällä tuolla kelillä!

Tässä kohdin laitan yleensä Garminin ranteeseen ja sykevyön kohdilleen. Nyt ei ole vyötä eikä kelloa. Olo on eksynyt. Alaston. Yksinäinen. Räplään puhelimesta Sports Trackerin päälle (olen käyttänyt sitä viimeksi aika monta vuotta sitten...) Se on muuttunut ihan erinäköiseksi. Onneksi pääsin sentään sinne sisälle - kiitos Facebook-tunnusten. Vanhoja salasanoja en olisi todellakaan muistanut. Pienen pyörittelyn jälkeen löydän jopa keinon miten siihen saa juoksumoden ja mittauksen päälle.

Rinnassa tuntuu kummalliselta kun sykevyö ei kiristä.

En tiedä millä vauhdilla liikun, sykettä voin vain arvailla.

Puhelin on Spibeltissä vyötäröllä, en tiedä paljonko olen juossut....

Olen koukussa dataan.

Lenkki menee lentämällä. Tuttu reitti, mutta ah, nykyään niin harvoin ohjelmassa. Merenrantamaisemat, aurinko, sulat kadut, uudet lenkkarit. Ohut juoksutakki. Vapaus!

Tavallaan aika hauskaa. Mennä vaan fiiliksen mukaan. Otan muutamia kuvia matkalla.

Mussalon suoralla

Langinkoski. Tämä kuva pitää aina ottaa. Perinne. Must.

Kun olen takaisin mummolan portilla, sammutan Trackerin. Selaan hurmioituneena sen keräämää dataa läpi. Eihän tämä ihan turha peli olekaan! Syketietoja en saanut, mutta lähes kaiken muun. Voin huokaista helpotuksesta - ei mennyt lenkki hukkaan :) Data saved, voin siirtää sen manuaalisesti Garminiin.



Nostalgisen lenkin lisäksi sain auringosta D-vitamiinia - ja pitää (luultavasti viimeistä kertaa tänä keväänä) eilen omilta puikoilta valmistuneita säärystimiä nilkoissa. Nytkään niitä ei olisi tarvinut, mutta olihan ne nyt pakko testata ennen ensi talvea.

Mummolan partsilla

tiistai 7. maaliskuuta 2017

Askelmerkkejä

Vaikka justiin tälle illalle on luvattu taas lumimyrskyä, niin silti tuntuu että kevät on tulossa. Se tarkoittaa että lenkkarit alkavat polttelemaan, kisakalenteria tulee selailtua, ilmoja laitettua sisään ja muutenkin alkavat ajatukset leikkiä jo tulevan kisakauden etapeilla.

Innostuin tammikuun Aktiasta niin, että inusin-kinusin valkulta että pääsen maaliskuulla uudestaan. Lupa tuli ja sinne on siis suunta. Tavoitteena tietysti tehdä taas oma ennätys. Tammikuulla jäi vähän hampaankoloon se 50:29. Että jos alle 50...

Kisahuumassa laitoin ilmon sisään myös Helsinki Spring Maratonille. Että sitä maran aikaa... sillai virallisella (ja mainosten mukaan) helpolla reitillä. Yritän ottaa realistisesti ja haen 6 min/km vautia eli noin 4:15 aikaa.

Jotta mara ei jäisi jalkineista kiinni, kävin päivittämässä itselle uudet Nimbukset hyvästä kamppiksesta. Samalla keikalla mukaan lähti Asicset myös tytöistä keskimmäiselle. Nuorimmaiselle ostettiin vielä ihan vaan tavislenkkarit Cittarista. Kaikki olivat ostoksiin tyytyväiset! Minulle tulee vielä Orcan (speed laces) triathlonnauhat kenkiin. En enää tyydy muihin. Ihan parhaat!



Kevättä odotellessa on tehty viikottaista harjoitusohjelmaa läpi. Juoksua, pyörää, uintia. Kevyttä ja vähemmän kevyttä viikkoa. Lajien painotukset ovat vaihdelleet. Mukavaa. Aina on ollut kiva lähteä treeneihin.

Yksi suosikkitreeneistäni oli viime sunnuntaina ollut uintipyramidi. Semmoinen vähän pidempi setti. Uintia intevallina sadan metrin lisäyksellä ja vähennyksellä 100 - 800 - 100 m. Kokonaismatka 6 400 m. Ja koko setti pullarin kanssa, eli käsin.

Jännitin vähän etukäteen että miten minun käy. Väsyykö kädet, onko altaassa ruuhkaa, tuleeko nälkä, tuleeko juomat läpi, kauanko tuohon menee aikaa. Varsinkin kun olo oli ollut joitain päiviä vähän flunssainen. Ei kipeä, mutta kummallinen. Jännitystä lievittämään otin mukaan viime kesältä mukaan tarttuneen Challenge Turku uimalakin. Ajattelin että kisamyssy päässä tunnen itseni vahvaksi. Ja niin tunsinkin! Setti meni loistavasti! Ei mitään uupumista missään vaiheessa. Altaassa meni reilut kaksi tuntia. Tilaa oli hyvin ja urkkajuomalla pärjäsi oikein mainiosti. Vauhti oli keskitasoa, sitä minulle tyypillistä 2,5 vauhtia asteikolla 1-4.

Mittari taas sekoili omiaan jossain välissä ja mittasi minulle jonkun virheellisen piikin (25 m). Setin jälkeen mittari näytti 6 425 m. Se oli pakko vielä korjata uimalla 75 metriä, että tuli kiva tasaluku tilastoihin.



Kovasti on kaikkea meneillään. Olen lähtenyt mukaan kuntavaalikarkeloihin, aika näyttää miten siinä käy. Nokka on työnnetty myös Mäntsälän Urheilijoiden toimintaan ja lisäksi ohjelmassa olisi toukokuussa Mäntsälä maratonin järjestäminen (ja juokseminen). Onneksi talkoo- ja sponssiväkeä on ollut heti ilmoittautumassa mukaan! Jännä kevät edessä.

sunnuntai 15. tammikuuta 2017

Kausi avattu Aktiassa

Viime vuonna avasin kisakauden huhtikuussa Vantaalla polkujuoksun merkeissä. Tänä vuonna olikin vähän aikaisempi lähtö, ja vuoden ensimmäinen kisa tuli juostua eilen Vantaalla Aktia Cupin maantiekympin merkeissä.

Kotona sanoin viikko sitten että aloitankin kisakauden tänä vuonna muuten jo tammikuulla. Isäntä tokaisi siihen että "en tiennytkään että se oli jossain vaiheessa loppunut..." :) Totta on että  kisailu ja tempaukset pitävät vireessä ja siksi niitä on ollut mukava tehdä lähes kuukausittain.

Eilisen treeniohjelmassa oli kova kymppi/Aktia cup. Sain aikataulut järjestymään kisareissua varten ja valinta oli siis helppo. On se vaan erilaista juosta lappu rinnassa kuin itekseen. Sain reissuun mukaan vielä muutaman kaverin meidän TRI-porukasta joten päivä oli täydellinen. Menomatkalla spekuloitiin reitin liukkautta ja lähdetäänkö matkaan nastoilla vai ilman. Kotimatkalla kerrattiin kisatapahtumia ja mietittiin mitä kukakin syö "palautumismielessä..."

Ajomatkaa kisapaikalle, Sotungin koululle, tuli Mäntsälästä reilut puoli tuntia. Parkkitilaa oli hyvin, ja jälki-ilmoittautuminen oli järjestetty sujuvaksi. Käytiin pähkäilemässä reitillä pinnan liukkautta ja tehtiin galluppia nastojen tarpeesta. Järjestäjän suositus oli nastat, ja niillä myös matkaan lähdettiin.

Eka kilsa oli sulaa. Nastat rapisivat tiessä, mutta pito oli kuitenkin ihan hyvä. Minulla oli jalassa Ice Bugit, jotka eivät kyllä ole juoksuun parhaat mahdolliset jalkineet. Ajattelin kuitenkin että pito menee muun mukavuuden edelle. Kympin juoksee millä vain kolhoilla tossuilla. Reitti oli tehty siten, että juostiin viisi kilometriä suuntaansa ja sitten takaisin. Kahden kilometrin kohdalla tie muuttui jäiseksi ja neljän kilsan kohdalla tappojäiseksi. Olin siis todella tyytyväinen tossuvalintaan kääntöpaikalle tultaessa!

Kuvaa reitin varrelta. Kiitokset kuvaajalle. On aina superhienoa kun saa kisan aikana otettuja kuvia! Minä peukutan numerolla 600.


Reitti oli suht tasainen ja mukava juosta. Alku lähti kuitenkin loivaan alamäkeen ja vauhti kiihtyi kovemmaksi kuin suunnitelmissa. Olin laskenut, että jäisellä tiellä, talvikelillä, olisi hyvä jos saan pidettyä vauhdin 5:20/km kohdilla, eli sama vauhti kuin lokakuun puolimaralla Vantaalla. Edellinen virallinen kisaennätys kympillä oli yli kahden vuoden takaa Porvoosta 54:54 ja se oli tarkoitus alittaa.

Juoksu kulki hyvin. Reitillä oli mukavasti juoksuseuraa ja kelikin oli ok. Nollan pinnassa, ei sadetta, ei tuulta. Syke oli korkealla, mutta niin pitääkin kun mennään näitä "lyhyitä" (nykyään) matkoja. Keskisyke taisi reissun jäljiltä olla 173 ja korkeimmillaan, loppukirissä ylämäkeen juosten syke nousi 187. Pisti haukkomaan muuten happea maalissa!

Puoli kilsaa ennen maalia katselin kelloa että haaveaika 52 min tulee alittumaan komeasti, mutta haamurajani 50 minuutin alle ei ole enää saumaa. Maalissa olin lopulta ajalla 50:29. Parempi kuin odotin, mutta jätti samalla hampaankoloon ajatuksen, että jos olisin tuon tiennyt, niin olisinko pystynyt sen puoli minuuttia reissun aikana vauhtia kiristämään! Hitsi, ensi kerralla sitten. Ja viimeistään kesällä kun tiet ovat taas sulat.

Kaverit tulivat vähän jälkeeni maaliin ja minä pääsin ottamaan tuuletuskuvia maalilinjan ylittyessä :)
Sitten vielä perinteinen yhteiskuva heti kisan jälkeen.

Heli, Tiina ja mie. Onnellisesti maalissa.

Summa summarum, mukava kisa. Tullaan toistekin. Oma enkka tuli, se oli päivän tavoite. Porukassa oli kiva reissata kisamatkalle, ja illalla kun vietettiin tyttäreni synttäreitä, napsin poppareita hyvällä halulla jotta saan suolatasapainon kohdilleen ;)


sunnuntai 1. tammikuuta 2017

Treeni-inventaari 2016

Uusi vuosi on alkanut ja sehän tarkoittaa edellisen vuoden paketointia luvuiksi ja numeroiksi ja vertailujen ja analysointien tekemistä. Ensin kolme edellistä vuotta tiiviisti numeroina:

2016
Juoksu 1309 km, 143 h. Sisältää matto- ja polkujuoksut (+19% vrt ed. vuosi)
Pyöräily 2469 km, 103 h. Sisältää sisäfillarit  (+437% vrt ed. vuosi)
Uinti 123 km, 46 h. (+310% vrt ed. vuosi)
Treeniaika yhteensä 381 h (+51% vrt ed. vuosi)

2015
Juoksu 1100 km, sisältää polkujuoksut (+22%)
Pyöräily 459 km (+58%)
Uinti 30 km (+275%)
Hiihto 61 km 
Treeniaika yhteensä 251 h

2014
Juoksu 901 km
Pyöräily 289 km
Uinti 8 km

Ja sitten tilitystä...

Vuosi 2016 oli aivan upea treenivuosi! Upea siitä syystä että sain treenata terveenä, sain treenata enemmän ja treenit järjestyivät helpommin (muksut joka vuosi vanhempia kuin edellisenä). Minulla oli upeaa treeniseuraa ja hyvä valmentaja. Jarmo sai tolkun pysymään treeneissä, ja pidettyä edes jotkut minun hullut ideat aisoissa. Yritin parhaani mukaan seurailla treeniohjelmia ja se tuotti tulosta. Ehkä myös siksi pysyin terveenä ja vältyin vammoilta...

Vuosi 2016 oli minulle ensimmäinen TRI-vuosi. Sprintti, perusmatka ja ylläripyllärinä puolimatka Turussa.



Treenivuoden kohokohta oli ehdottomasti juuri tuo puolimatka ja sen selvittäminen aikaan 6 h 10 min. Matka jonka luulin olevan minulle liikaa. Matka johon kuvittelin minulla menevän optimitilanteessa 6,5 h (sitten kun aloin uskoa että selviän matkasta ylipäänsä)

Sijalle kaksi pääsi Mäntsälä Maraton. Matka, jonka luulin olevan jaloilleni liikaa. Järjestelyt, jotka ylittivät kaikki haaveeni. Uudet tuttavuudet, fiilis sinä päivänä, tunne kun tulin maaliin. Sitä ei rahalla saa. Elämäni eka maraton lumikelissä ja ylimittaisena aikaan 4 h 41 min. Enkä edes tullut kipeäksi, olis menny rappuset seuraavana päivänä leikiten, ei vaan sattunu rappusia matkan varrelle (ja nousin siis sängystä :))

Sijalle kolme nostan uintitempaukseni joulukuulta. Haaveilin kympin uinnista viiden tunnin aikana. Uin 11 km. Pitkäaikaisen haaveen toteutuminen. Kaverit mukana. Yhteistyö Orimattilan hallin kanssa. Onnesta pökkyräinen olo seuraavana aamuna. Karsea nälkä pari päivää... Priceless!

Paljon muutakin hienoa ja inspiroivaa vuoteen mahtui. Polkujuoksukisat mökkimaisemissa, treenejä meidän super-treeniporukassa, patikointia Alpeilla, päivä Nuuksiossa, kovia treenejä, pitkiä treenejä, perustreenejä... Ihana urheiluvuosi!

Yhteinen teema vuodelle 2016 kiteytyy sanoihin: "Ei voi tietää pystyykö jos ei kokeile!" Aika moneen pystyy jos tahtoa piisaa.

Hienoa urheiluvuotta 2017!

sunnuntai 11. joulukuuta 2016

10+ altaassa

Seesteinen ja levollinen olo. Hieman pöllämystynyt ja pöhnäinen myös. Onnellinenkin. Itteensä tyytyväinen sillai hyvällä tavalla. Tunne että on ylittänyt ittensä. Kroppa on onnellisen väsynyt. Oikea olkapää tuossa vähän kitisee ja niskassa pientä jumituntemusta. Siinäpä ne uintitempauksen jälkeisen aamun fiilikset.

Pitkäaikainen haave uintipitkiksestä kävi eilen toteen. Olin varannut Orimattilan hallista viisi tuntia rata-aikaa ja kysellyt kavereita mukaan seuraksi samalle radalle sekä etänä uimaan tempauksen nimissä. Tein tempauksesta Facebookin julkisen tapahtuman ja mainostin sitä niin triahtlonisteille kuin uimareillekin. Muutamaa uimaseuraakin houkuttelin mukaan. Ajatuksena oli uida oman ennätyksen lisäksi kilometrejä uintitaidon tärkeydestä muistuttamiseksi.

Ihan mahdotonta yleisöryntäystä ei tullut, tosin minunkin markkinointiponnistelut olivat suht vaatimattomia. Yhteensä meitä oli uimassa laskujeni mukaan yksitoista kaveria. Kilsoja tuli seuraavasti:

Orimattila: Raisa 11, Anneli 5, Marko 5, Joosua 3 ja Joosuan emäntä 1,5
Helsinki: Idamaria 10, Vappu 3, Suvi 1,5
Lahti: Jarno 1,1
Orivesi: Kari 3,8
Laihia: Sari 2,8

Porukassa uitiin 47,7 km. Eli mara ylittyi hienosti, meni ultran puolelle ;) Kiitos kaikille kanssauimareille. Niin livenä kuin etänä!

Sitten vähän rapsaa omasta suorituksesta...

Kaksi minuuttia ennen starttia. Allas on tyhjä ja rata jo minua huutelee... :)

Pääsin tyhjään halliin aloittamaan ihan ypönä. Aamulla hallissa ollut erityisryhmä oli poistunut ennen puolta ja virallisesti halli aukesi vasta klo 11. Minulla oli erityislupa tulla uimaan jo puolelta, että ehdin käyttää rataa viisi tuntia. Halli meni kiinni neljältä, ja puolelta oli poistuttava altaasta. Siis, tätä luksusta on harvoin jos koskaan tarjolla. Yksityisuinti!

Eka kaveri tuli mukaan vartin päästä. Marko, triathlonisti, täysimatkalainen meitsin kotikulmilta Mäntsälästä. Yhdentoista jälkeen mukaan tuli Anneli, mun trinistikavereita. Annelillakin oli flow päällänsä eilen. Veti oman ennätyksen myös.

Ekat tunnit meni rattoisasti ja tosi nopeesti. Tuntui että kilsat vaan vilisi eteenpäin. Vettä ja urkkajuomaa hörppäilin aina vetojen välissä. Uin 500 metrin vetoja parin minsan tauolla. Protskupatukaa ja rusinoita napostelin tunnin välein. En paljon, mutta sen verran että sain vähän lisäenergiaa. Itse uintihan oli matalatempoista. Ei täysiä, mutta sillain reipasta. Sitä mun perus-settiä. Minullahan on uinnissa vaan yksi vaihde joka on 2,5. Ei hiljaa, mutta ei kovaakaan.

Hallissa oli lisäksemme suht vähän uimareita. Sääli, sillä siellä oli alepäiväkin! Aikuisen uimalippu 2 eur! Ei ole hinnalla pilattu. Näitä teemapäiviä on Orimattilan hallilla satunnaisesti. Triathlonistit lähialueella huomio! Tuo hinta yhdistettynä hiljaisiin lauantaihin Orimattilan hallilla! Ihan napakymppi setti mennä treenaamaan uintihommeleita. Ja jos haluaa varmistua uintirauhasta, oman radan saa melkoisen edukkaasti varattua. Homma yksinkertaisesti toimii! Siitä iso kiitos Orimattilan hallille.

Mutta siis takaisin itse uintiin. Hymy irtosi kun entinen enkkamatka tuli täyteen. Eväskorissa oli puhelin mukana, joten tämä situation piti oikein ikuistaa ja somettaa :) Joo, olen jossain määrin someaddikti myös.

Enkka vuodelta 1989 saa kyytiä. Tässä sivutaan entistä enkkaa, ja uintiajasta on vasta puolet menny.

Matka jatkui. Yhden jälkeen Marko ja Anneli jatkoivat muihin touhuihin, mutta jo puoli kahdelta tulivat Joosua ja emäntänsä. Joosua on tuttuja parin vuoden takaiselta triathlonkurssilta ja treenailee nykyään Lahdessa. Täysimatkan menijä myöskin. Tässä vaiheessa minulla oli kilsoja jo kahdeksan uituna ja varsinkin oikea olkapää alkoi lähetellä viestejä että nyt ollaan tehty töitä normaalia enemmän.

Minussahan asuu pieni kilpailija, ja Joosuan tulo radalle (tuorein käsin) antoi minulle pienen boostin. Vaikka en siinä kohdassa ihan enää pystynyt Joosuaa "voittamaan" niin yritystä oli ;) Reippailin siis seuraavat vedot. Tai siis ainakin tuntui että reippailin. Mittarin datassa ei muutosta näy, mutta mentaalisesti tuntui että menin kovempaa. Olkapää ei tuntunut yhtään niin väsyneeltä ja kädet pyöri kevyesti... Pyörimisestä puheen ollen, keskimääräinen vetotiheys satasella oli 39. Tämä tarkoittaa, että päivän aikana käsi pyöri 4 290 kertaa ja kauhaisi vettä mennessään. Ei ole ihme jos vähän olkapäässä tuntuu.

Kun kymppi, tuo hämyinen haavematkani tuli täyteen, oli uintiaikaa vielä vajaa tunti jäljellä. Ajattelin että kun kerran pystyn vielä uimaan, niin hissuttelen nyt sitten vielä tonnin. Kerta kiellon päälle tyyppisesti. Lyhensin vetoja 200-300 metriin ja otin hyvät paussit väliin. Altaasta nousin varttia ennen uintiajan loppumista kun mittarissa oli tasan 11 km.

Nyt jo pukkarissa ja kello eväskorissa :) 

Mittari muuten säikäytti minut oikein huolella kesken matkan, ja myös illalla. Kun kymppi tuli täyteen niin mittausnäkymä muttui erinäköiseksi ja hieman huoletti että tallentuukohan uinnit oikein! Ei mitattu - ei uitu! Illalla kun latasin dataa koneelle, teki kello myös jumin. Jouduin nollamaan näytön. Kääks. Ohjekirjassa kyllä sanottiin että muistissa olevat tiedot eivät nollaudu, mutta anyway. No, data säilyi ja pääsi historiankirjoihin.

Summa summarum. Hieno setti, ja tosi makeeta että kaverit lähti mukaan uimaan! Nyt pärjään taas perustreenillä hetken. Katsotaan koska on taas se hetki että tarttee tempaus tehdä - ja mikä tempaus se sitten tulee olemaan.