Ja sitten sattui niin hyvä tuuri että tuttavapiirissä on kilpapyöräilijä, lajin vannoutunut harrastaja, himofillaristi. Ja kun innostuneen aloittelijan ja vannoutuneen harrastajan saa samalle lenkille niin hauskaahan siitä tulee. Innostunut aloittelija saa hyviä vinkkejä ja tehokkaan treenin, ja vannoutunut harrastaja - no, ainakin vannoutunut harrastaja saa ihan ok peruskestävyyslenkin :)
Testailtiin peesausta, pyöräilijän käsimerkkejä, putkelta polkemista, tehokasta kadenssia, alamäkiajoa, ylämäkiajoa ja vastatuuleen polkemista. Mittailtiin sykkeitä (minun, että jaksanko vielä vai pitääkö hellätä) ja nopeuksia. Tehtiin hieno 45 km:n lenkki keskinopeudella 25,3 km/h. Se on muuten minun kaikkien aikojen ennätys. Tuollaiselle matkalle. Toki pystyn polkemaan kilsan lenkin kovempaa. Maksiminopeus tällä lenkillä oli 51,8 km/h. Se tuli tietysti alamäessä ja peesissä. Sekin oli muuten minun ennätys. Matkalla kun kurkin mittaria niin aina se näytti sykkeeksi 166, mutta lopulta keskisyke oli kuitenkin "vain" 150. Ja minä kun olin ajatellut että polkemalla ei tahdo saada sykettä nousemaan millään yli 140.
Reissun aikana puheena olivat myös vinkit tankkaukseen ja sopivaan harjoitusrytmiin. Niin ja puhuttiin me muutama sana näistä omassa takaraivossa kolkuttavista ennätystehtailuistakin, ja överiksi menevästä treenaamisesta...
Hitsin hauskaa oli! Kiitokset taas kerran Terolle! Edelliset kiitokset menivät märkäpuvun lainasta - nyt sellainen oma on ostettuna ja testattuna. Ties miten tästä pyöräilystä vielä innostuu. Koukkua vaan auton perään ja fillarin kanssa joka paikkaan! Kohti uusia reittejä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti