Palauttelua luontopolulla

Ajelin perjantaina työreissulta Helsingistä kotia kohti ja mietin mitä tekisin illalla. Lapset reissussa, ukko omissa touhuissaan, aurinko paistoi ja jotain olis kiva touhuta ennen kuin lösähtää sohvalle. Treeniä oli sen verran tehtynä, että lenkille ei oikein ollut syytä lähteä. Siitä se ajatus sitten lähti, ja keksin että teen reissun oman kylän luontopolkua katsomaan. Se reissu on pitänyt tehdä jo iänkaiken, mutta aina jäänyt tekemäti.

Googlasin reittiä ja ihan ekojen linkkien joukossa oli paikallisen matkailuyrittäjän hieno kuvaus reitistä. Ja ohjeet miten reitin alkuun löytää. Vinkit löytyvät "täältä". Kiitos Marjut.

Tarkoitus oli tehdä palauttava, kevyt kävely. Ihailla luontoa, ottaa kuvia, saada yksi asia "to do" -listalta pois ja napostella pienet eväät reissulla. Hyvin onnistuin. Otin vain muutamia hölkkäaskelia... :) Niinku testiksi.

Reitillä oli jonkun verrankin nousuja, samanverran laskuja, metsää, kalliota, kuralössöä, aivan mahtavia maisemia, nokkosia, hyttysiä ja pitkospuita. Hieno kokemus. Ja kokemus joka jätti pienen kutkutuksen mennä kokeilemaan sama reitti juosten - pari kiekkaa putkeen...

Niin ja reitin varrella on myös kolme geokätköä. Yritin niistä yhtä bongailla, mutta löytymättä jäi. Toisella kertaa sitten ehkä. Täytyy ottaa apuvoimia mukaan... :)

Fillarilenkki PT:n ohjauksessa

Tuli sitten innostuttua pyöräilystä ja ostettua se maantiepyörä toukokuulla "klik". Lenkkejäkin on tullut tehtyä, joskaan ei ihan mahdottomia määriä vielä tälle keväälle, mutta muutama lyhyt ja muutama semi-pitkä. Siis minulle semi-pitkä. Ja se tarkoittaa tässä tapauksessa 30-40 km:n lenkkejä.

Ja sitten sattui niin hyvä tuuri että tuttavapiirissä on kilpapyöräilijä, lajin vannoutunut harrastaja, himofillaristi. Ja kun innostuneen aloittelijan ja vannoutuneen harrastajan saa samalle lenkille niin hauskaahan siitä tulee. Innostunut aloittelija saa hyviä vinkkejä ja tehokkaan treenin, ja vannoutunut harrastaja - no, ainakin vannoutunut harrastaja saa ihan ok peruskestävyyslenkin :)

Testailtiin peesausta, pyöräilijän käsimerkkejä, putkelta polkemista, tehokasta kadenssia, alamäkiajoa, ylämäkiajoa ja vastatuuleen polkemista. Mittailtiin sykkeitä (minun, että jaksanko vielä vai pitääkö hellätä) ja nopeuksia. Tehtiin hieno 45 km:n lenkki keskinopeudella 25,3 km/h. Se on muuten minun kaikkien aikojen ennätys. Tuollaiselle matkalle. Toki pystyn polkemaan kilsan lenkin kovempaa. Maksiminopeus tällä lenkillä oli 51,8 km/h. Se tuli tietysti alamäessä ja peesissä. Sekin oli muuten minun ennätys. Matkalla kun kurkin mittaria niin aina se näytti sykkeeksi 166, mutta lopulta keskisyke oli kuitenkin "vain" 150. Ja minä kun olin ajatellut että polkemalla ei tahdo saada sykettä nousemaan millään yli 140.

Reissun aikana puheena olivat myös vinkit tankkaukseen ja sopivaan harjoitusrytmiin. Niin ja puhuttiin me muutama sana näistä omassa takaraivossa kolkuttavista ennätystehtailuistakin, ja överiksi menevästä treenaamisesta...

Hitsin hauskaa oli! Kiitokset taas kerran Terolle! Edelliset kiitokset menivät märkäpuvun lainasta - nyt sellainen oma on ostettuna ja testattuna. Ties miten tästä pyöräilystä vielä innostuu. Koukkua vaan auton perään ja fillarin kanssa joka paikkaan! Kohti uusia reittejä!

Meritesti Juhannuksena

Juhannuksena kuuluisi olla lämmintä. Ja meriveden ainakin jotain 16 asteista. Vaan eipä ollut tänäkään vuonna. Mökille mentiin vaikka säätiedotus lupasi mitä kaikkea sadetta ja tuulta ja kylmää. Merivesi oli Kotkan Mussalossa tuloiltana (to) 10,4 asteista, ja tuulisen yön jäljiltä seuraavana aamuna 8,9 astetta... Kun tuuli sitten tyyntyi ja vesi sai olla hetken aloillaan niin lämpötila nousi huimaan 13,9 asteeseen - hiphei!

Tuossa kohdin minä päätin uskaltautua testaamaan märkäpukua meriveteen. Vesi oli edelleen kylmää, mutta siedettävää pieninä pätkinä. Uin siis pari pientä pätkää paikallisen uimakiven ympäri. Matkamittari ei suostunut jostain syystä yhteistyöhön, mutta arvioni mukaan kivelle on matkaa noin 20-25 metriä. Eli rapiat satasen veto! Mutta tulihan testattua. Torstaina näytti vielä siltä että jää kokeilematta koko juttu.

Lomalla sitten (kun on tosi lämmintä - myös merivesi) haaveilen yrityksestä uida läheisen saaren ympäri. Saari näkyy kuvassakin. Tuo pläntti jossa kasvaa kaksi kikkuraista leppää. Kerran olen pikkulikkana uinut tuon saaren rannasta mökkilaiturille. Nyt jännään riittääkö kantti ja kunto uida ympäri.

Märkäpukua testaamassa

HiHii. Tilasin itselleni märkäpuvun. Ihan vaan siitä ilosta että voitin itseni muutama viikko sitten ja uskalsin uida avovedessä Kuusijärvellä Tri-porukassa "klik". Because of that I am worth it :)

Tällä kertaa olin enemmän oma itseni (kuin pyöräostoksia tehdessä), enkä malttanut käyttää kovasti aikaa vertailuun ja foorumien lukemiseen. Tiesin että kohtuullisen puvun voi saada satasella, ja parilla sadalla saa jo hyvän. Hieman eri asia siis kuin pitkälti toista tonnia oleva fillarihankinta. Virtaviivaisen näköinen ja kovasti hienoja ominaisuuksia sisältävä puku löytyi netistä nopeasti Endurance Sportin sivuilta. Merkki oli Sailfish.

Puku oli noudettavissa postista perjantaina ja hetihän sitä piti päälle testata ja ottaa kiintiö-selfiet kotipihassa...

Ja kyllä. Se oli justiin sopiva! Ja poltteli niin kovasti, että pakko oli päästä testaamaan ihan veteen asti mahdollisimman pikaisesti.

Tänään sää suosi. Lähdettiin siis muksujen kanssa Kuusijärvelle - se oli minulle helppo paikka kun olin siellä jo kerran käynyt, ja arvasin että siellä on varmasti väkeä. Ei niinku voi perääntyä enää rannassa...

Muutaman sata metriä polskin menemään ja päästin sitten lapset vuorostaan järveen. Nuo hurjat eivät paljon märkäpukuja tarvitse. Uivat itsensä horkkaan ja pyysivät sitten kahviosta jäätelöt... Jep. Ei mun juttu. Tai siis on. Jäätelö. Mutta ei kylmiltään. Heti kylmän järviveden jälkeen.

Summa summarum. Hyvä puku. Minä kaksi kertaa järvessä tänä keväänä ja Juhannuksena mereen testaamaan? Kliseeseen on hyvä lopettaa... Jos joku olisi sanonut pari kuukautta sitten että minä uin tänä keväänä järvessä märkäpuvussa niin enpä olisi häntä uskonut :)

YlikuntoTreeniCooper

Joo. Sarjassamme järkevät ideat....

Puolustaudun ennen kuin edes aloitan. Mäntsälän Urheilijat järjestää kesäaikaan Cooperin testejä kerran kuussa paikallisella urheilukentällä. Koska olen niin iloinen että joku järjestää jotain (ja vielä kaiken lisäksi ilmaista) tapahtumaa, halusin ehdottomasti osallistua. Toukokuun testiin en mennyt koska helatorstaina oli kisat, puolikas Hyvinkäällä.

Osallistuin siis tänään. Pohjalla lauantailenkki 12 km (rauhallinen tosin), eilen lenkki 5 km (rauhallinen), tänään päivällä työpaikkaliikuntalenkki 9,6 km.... ja tänään on siis tiistai. Cooperin testi alkoi illalla 19:15. Hyvinhän siinä ehtii palautua...

Otti koville, oli raskasta. Oma mittari sekoili ihan totaalisesti... näytti matkaksi 2,9 km. Virallinen tulos oli kuitenkin 2 610 m. Eli 80 m heikommin kuin sillon eräänä huhtikuisena aamuna "klik" kun sitä yksin testasin. Tosin nyt en enää uskalla luottaa mittariin, enkä viimeksi käyttänyt ajatusta sen miettimiseen näyttikö mittari järkevää lukemaa. Olin vaan tyytyväinen kun tulos oli ok.

No näkeehän tuosta kuvastakin että mittari kulki ihan omia polkujaan. Minä sipsutin koko ajan radan sisäsyrjää, en todellakaan hyppinyt välillä autotien puolella.

Mut joo, nyt otan hieman huilia. Voitan itseni seuraavaksi palautumisessa :)

Pitkiksiä ja pohdintoja

Nyt tuntuu taas että kehitystä ei tapahdu. Vauhti ja kunto junnaavat paikallaan. Aikani asiaa pohdittuani oli syykin ihan selvä. Liian yksipuoleinen harjoittelu. Harjoitusohjelmat ovat jääneet unholaan ja olen lenkkeillyt fiiliksen mukaan. Ohjelmassa ei ole ollut pitkiä lenkkejä, siis yli kympin lenkkejä juurikaan. Toisaalta vauhti on ollut joka lenkillä suht reipasta. Tasaisesti suht reipasta. Ei siis maksimitehoja, mutta ei myöskään rauhallisia peruskestävyyslenkkejä matalalla sykkeellä. Myös lihaskuntotreenit ovat jääneet tekemättä nyt kun kahvakuulatunnit ovat tältä keväältä loppuneet.

Asia konkretisoitui viime keskiviikkona kun tein pitkän lenkin. Minun juoksu-urani pisimmän. Karkasin töistä lounasaikaan ja lähdin kokeilemaan kestävyyteni rajoja. Haaveilin kolmenkympin lenkistä (pisimmät lenkit tähän asti puolikkaan kisat eli 21,1 km).

Lähdin omasta mielestäni rauhallisesti lenkille ja ensimmäiset 10-15 km menivätkin ihan ok. Sitten tulikin se vaikeampi osuus. Jaloissa alkoi painaa ja voimat alkoivat ehtyä, vaikka nappasin energiageeliä ja vettä vahvistukseksi. Kävi selväksi että minusta ei ole sinä päivänä kolmenkympin juoksijaksi. Kahdenkympin kohdalla selvisi, että en tule pääsemään edes 25 km:n. Lopulta matkaa kertyi 22,5 km ja olin sen jälkeen ihan loppu. Pienoinen pettymys valtasi mielen. Surffasin foorumeita ja analysoin lenkkiä ja omia fiiliksiä. Ja tajusin että olin yrittänyt tehdä lenkin ihan liian kovilla tehoilla. Olisi vaan pitänyt malttaa ottaa vielä rauhallisemmin ja unohtaa keskinopeus kokonaan. Keskittyä vain siihen että syke ei nouse liikaa. Oppia Ikä Kaikki.

Nummisten pitkiksen varrelta napattu kuva.

Eilen teinkin sitten hitaan harjoituksen sillä ajatuksella että keskisyke ei saa nousta yli 140. Lähdin heti aamusta lenkille, jätin poppivehkeet kotiin ja hissuttelin 12 kilsan lenkin 136 keskisykkeellä. Aamulenkit ovat olleet minulle aina vaikeita, mutta tällä kertaa lenkki tuntui miellyttävältä. Ja kerrytti minulle kilometrejä alhaisella peruskuntoalueella. Vahvistui ajatus siitä, että kerran viikossa olisi hyvä tehdä pitkä rauhallinen lenkki. Ja muut lenkit sitten niitä reippaampia. Niinhän niissä harjoitusohjelmissakin sanotaan....

Näiden harjoitusten ja pohdiskelujen jälkeen oli aika lueskella kirjallisuutta, kaivaa esiin viimekeväinen Vierumäen harjoitusohjelma ja surffata netissä etsimässä hyviä kuntopiirivideoita. Niitä on muuten Todella paljon! Palautella mieliin perusasioita. Tavoite, suunnitelma, toteutus.

Nyt taas intoa täynnä malttia parantamaan :)