maanantai 31. joulukuuta 2018

Urheiluvuosi 2018

Urheilullinen, hieno vuosi takana ja uusi kohta alkamassa! On aika summata vuoden treenit ja kisat pakettiin ja jatkaa uusien haasteiden voittamisesta unelmointia. Ja työn tekemistä onnistumisten eteen. Laskuri pyörähtää kohta nollaan. Entisen pohjan päälle operoidaan uutta kuntoa ja taitoa. Paljon tuttua on varmasti ohjelmassa, luultavasti myös jotain uutta.

Vuoteen mahtui ihania tapahtumia ja onnistuneita kisoja. Omassa rauhassa tehtyjä lenkkejä, sekä mukavassa seurassa vietettyjä treenitunteja. Siihen mahtui myös hetkiä jolloin jalka oli raskas, pyörä ei kulkenut ja avovesi kammotti. Silti jokainen liikuntaan käyttämäni tunti oli tänä vuonna mieluinen. Yhtäkään tuntia treeniä ei tullut vastentahtoisesti tehtyä. Ja se juuri on ollut tarkoitus koko ajan. Parantaa kuntoa, nauttia liikunnasta, oppia, kehittyä.

Kympin juoksussa tuli ennätys Aktia Cupissa maaliskuussa, maratonin ennätys Vantaalla huhtikuussa. Lahteen saatiin Ironmanin puolimatka ja sitä käytiin tekemässä kesäkuussa, mukana koko meidän treenitiimi. Mäntyharjulla ajeltiin fillareilla 12 h heinäkuussa, ja elokuussa Kalmarissa sama aika meni Ironmanin täysimatkalle. Pyöräilystä sain nauttia myös omalla kylällä Mäntsälän ajossa syyskuussa. Polkujuoksuja tuli muutamia vuoden varrelle. Kesällä pääsin vähän melomisen makuun, ja talvella innostuin hiihtämisestä ihan kauheesti! Lumi vaan loppui kesken ja hiihtokilsat siinä samassa. Tähän on tulossa korjaus tulevana vuotena.

Kaikkinensa mitattua (ei mitattu, ei tehty :)) liikuntaa kertyi vuodelle 2018 yhteensä 482 tuntia. Se on tunti ja kaksikymmentä minuuttia keskimäärin joka päivälle. Määrät ovat kasvaneet muutamassa vuodessa huimasti, mutta monipuolinen harrastaminen on pitänyt huolen siitä, että olen välttynyt vammoilta tosi hyvin. Onnekseni olen muutenkin melko tervettä sorttia, joten pitkiä flunssa- tai muita sairastelukausia ei ole tarvinut koskaan viettää. Ei myöskään vuonna 2018.


Yllä kuvassa muutamia lukuja vuodelta 2018, ja alla samoja aiheita edellisiltä vuosilta.

2017: Juoksu 1234 km, 126 h / Pyöräily 3400 km, 139 h / Uinti 128 km, 45 h / Hiihto 0 km / Yht. 372 h
2016: Juoksu 1309 km, 143 h / Pyöräily 2469 km, 103 h / Uinti 123 km, 46 h / Hiihto 0 km / Yht. 381 h
2015: Juoksu 1100 km / Pyöräily 459 km / Uinti 30 km / Hiihto 61 km / Yht. 251 h
2014: Juoksu 901 km / Pyöräily 289 km / Uinti 8 km

Tulevan kauden suunnitelmat ovat vielä suhteellisen joustavat. Tässä kohdin ajatuksissa on seuraavia juttuja: maaliskuussa hiihdän jalat alta Vuokatissa viikon hiihtoleirillä, toukokuussa juoksen jalat alta Levillä Nuts 55 km poluilla, kesäkuussa kiristän Lahden Ironman-kisassa oman reittiennätyksen ja muuten vedän vaan ihan fiiliksissä kovaa treeniä ja sopivaa lepoa. Olen antanut aikaa päälle ja kropalle miettiä mitä haluavat ja kulkenut sen mukaan. Ei liian tiukkaa kisakalenteria lukittuna vielä tässä vaiheessa, eikä toistaiseksi lippua ostettuna TRI täysimatkalle. Katellaan mihin tossu vie.

Hienoa tulevaa vuotta sinullekin - nähdään lenkillä! 

torstai 20. joulukuuta 2018

Ferritiini ja D-vitamiini

Muutama ajatus muutamasta veriarvosta. Johdatuksena aiheeseen kuva tuotteista jotka liittyvät aiheesen läheisesti. Tarkoitus ei ole markkinoida kumpaakaan tuotetta, toisen sain Veripalvelun verenluovutustilaisuudesta, ja toinen on valittu apteekista omaa herkkuhammasta kuunnellen.



Ferritiini

Ferritiiniarvoista on ollut paljon puhetta niillä foorumeilla joilla minä liikun. Tai vaihtoehtoisesti some työntää minulle tietoa ferritiinistä koska kuvittelee minun olevan siitä kiinnostunut. Ja olenhan minä. Toki haluan tietää onko jotain mitä voin tehdä että suorituskykyni on parempi, tai että se ei ainakaan olisi huonompi siksi että jätän jotain tekemättä tai syömättä oikein.

Laulan samaa laulua kuin tosi moni paljon urheileva somesta tuttu on jo laulanut. Hemoglobiini on aina ollut hyvä, eikä varsinaisia vaivoja ole ollut (ei erityistä väsymystä tai anemiaa, hengästymistä tai muuta vastaavaa). Kiinnostuin tutkimaan asiaa kuitenkin pari vuotta sitten kun törmäsin Ninnin blogiin jossa aihetta käsiteltiin. Ninnin löydät täältä "klik". Kävin mittauttamassa arvoni ja tulos oli hyvin tyypillinen. Hemoblobiini 139, eli ihan ok, mutta ferritiini vain vain 37,7. Ferritiinin viitearvothan ovat 10-150, mutta kirjallisuuden mukaan aktiivisesti urheilevilla arvon olisi hyvä olla vähintään 50, mieluiten lähes 100.

Syön ihan tavallista kotiruokaa. Syön paljon. Syön lihaa ja syön kasviksia. Naistenvaivat on vaan kipuja ja turvotusta, erinäisten järjestelyjen takia vuotoa ei ole. En syö rutiinisti isärautaa. Tai siis en ole syönyt. Nyt mietin josko ehkä semmoista hankkisin ja söisin. Vai lisäänkö vaan lautaselle rauta-arvoja nostavia tuotteita. Pitääkö maitotuotteita vähentää?! Muusta voin luopua, ja olen jo luopunutkin, mutta juusto ja jäätelö, niitä mie en voi jättää.

Eilen teetin sitten sarjassaan kolmannen testin. Arvot ovat välillä nousseet, ja nyt taas laskeneet. Tuo lasku saattanee hyvinkin johtua kuukausi sitten tehdystä verenluovutuksesta. Toki sen jälkeen olen syönyt rautakuuria jonka sain kaupantekiäisiksi luovutuspisteestä. Mittaushetkellä hemoglobiini oli muuten 150.



Summa summarum. Ei vaivoja, ei huolia. Mutta olisinko vähän nopeampi ja vähän tehokkaampi ja entistä pirteämpi jos ferritiiniarvo olisi korkeampi? Ainakin minulla olisi varastoa mistä käyttää. Mahdollisimman hyvin imeytyvää rautaa ja mahdollisimman vähän vatsaa sekoittavaa tuotetta mieluusti testailisin. Vinkkejä otetaan vastaan. Veripalvelusta kerrottiin että tuo kuvassa oleva tuote ei kiusaa vatsaa, eikä vaadi erityisiä syömäjärjestelyjä jotta imeytyy. Kuulostaa ihan houkuttelevalta. Toistaiseksi voin ainakin allekirjoittaa sen että minun vatsa kestää tuon tuotteen hyvin.

Kuvakaappaus testituloksista. Pahoittelut sumeasta kuvanlaadusta.

D-vitamiini

D-vitamiiniarvo kiinnosti muutamankin syyn takia. Ihan vaan siksi että muutama vuosi sitten julkisuudessa velloi ärhäkkä keskustelu siitä, mikä on sopiva päivittäinen annos D-vitamiinia. Nykysuositus Suomessa taitanee olla 10 μg/päivässä (Evira). Kuitenkin joissain lähteissä sanotaan että 100 μg/päivässä on vielä turvallinen määrä. Useiden lähteiden mukaan hyvä annos on jossakin noiden arvojen välissä. Tämän lisäksi toki D-vitamiinin mahdolliset terveysvaikutukset kiinnostavat, eikä vähiten se, että sen sanotaan auttavan raudan imeytymistä. 

Ensimmäinen mittaustulos tätä lajia on samalta päivältä kuin ensimmäinen ferritiiniarvoni eli melkein kaksi vuotta sitten. Sen jälkeen olen syönyt D-vitamiinia purkista lähes päivittäin, annoksen vaihdellessa 20 - 50 μg välillä. Arvoni on noussut nätisti, mutta on tällä hetkellä kuitenkin vasta juuri ja juuri suositusrajalla. 

Summa summarum, D-vitamiinia voi ainakin minun ruokavaliollani ja aineenvaihdunnallani varustettu henkilö popsia moninkertaisesti suositusmäärän jos haluaa päästä tavoitearvoihin. Mittauksia tekevät ainakin yksityiset lääkärikeskukset. Verikoe, ei paastoa, tulokset päivässä. Pätee niin ferritiini- kuin D-vitamiinimittauksiin. Ei ihan mahdottoman hintaista jos ei kuukausittain innostu arvoja mittailemaan.


Kuvakaappaus testituloksista. Pahoittelut sumeasta kuvanlaadusta.

Ei tästä tällä kertaa tämän enempää. En tiedä asiasta riittävästi että voisin tehdä kovin syvällistä analyysiä ja pitkälle vietyjä johtopäätöksiä arvoistani. Koska olen kuitenkin data-orientoitunut, aktiivisesti liikkuva ja kilpailuhenkinen, olen kiinnostunut myös tästä tiedosta ja sen tuomista mahdollisuuksista treenaamisen ja tulosten suhteen. 

Tuloksista puheen ollen, vuosi alkaa olla lopuillaan ja kohta on taas aika tehdä inventaaria että miten on tullut vuosi treenailtua. Siitä lisää lähiaikoina. 

lauantai 8. joulukuuta 2018

Kympin uinti Orimattilassa

Jo neljättä kertaa tätä hömpötystä :) Kaikki alkoi joulukuussa 2016 kun toteutin pitkäaikaisen haaveeni uida pitkis altaassa. Silloin tavoitteena oli uida kymmenen kilometriä yhdellä uintireissulla. Taukojen ja eväiden kanssa, mutta yhdellä hallimaksulla ja viiden tunnin aikana. Se tuli tehtyä ja uitua vähän enemmänkin. Tässä linkissä lisää siitä reissusta "10+ altaassa"

Viime vuonna, jälleen joulukuussa, tehtiin seuraava reissu. Mukana oli taas treenikavereita kirittämässä ja pitämässä radalla seuraa. Ei siinä oikein juttelemaan pysty, mutta onhan se kivempi uida tuntitolkulla kun on edes muita uimareita radalla, eikä pelkät kaakelit seurana. Minun piti tietysti tehdä jälleen uusi ennätys. Ja sitten tämän vuoden huhtikuussa taas uusi matkaennätys. Joillakin se vaan menee näin, ja minä olen yksi niistä.

Vuosi sitten mittariin tuli 12,5 km
   


Oltiin isolla porukalla keväällä liikkeellä. Juostiin kympin lenkki tähän alle. 


Nyt kun kisakausi on tältä vuodelta jo ohi, niin pitihän se uintipitkis taas järjestää tähän joulukuun alkuun. Viime reissulla kuitenkin päätin, että matkatehtailut saavat loppua (ne on ihan järjettömiä) ja jos pitkis vielä tulee, niin se on kymppi. Piste.

Orimattilan hallilta saa sopuhintaan vuokrata radan omaan käyttöön koko päiväksi. Minä varasin radan viideksi tunniksi ja pistin kavereille kutsua menemään. Tänä aamuna sitten ajeltiin kimppakyydeillä hallille, vaihdettiin mukavampaa päälle, roudattiin eväät altaan laidalle ja alettiin  kauhoa kilsoja mittareihin. Minun mukana altaassa oli tänään Heidi, Heli, Tiina ja Riitta. Tytöillä oli omat ohjelmat ja uintisuunnitelmat, minulla mielessä se kymppi.

Aiemmilla kerroilla mukana on ollut lättäreitä ja pullareita, märkkärikin osan aikaa viime kerralla. Ja taktiikka on ollut vetää 400 m tai 500 m pätkissä uintia. Tänään mie menin naturellina, eli ihan vaan omin pikku kätösin kauhoin eteenpäin. Taktiikkaa muutin viime hetken inspiraatiossa siten, että vedän tonnin vetoja. Ai miksi? No siksi että tonni ei ole kauheesti. Ja niitä pitää uida vaan kymmenen että saa tavoitematkan valmiiksi. Jos ui tuosta puolikkaita niin pitää vetää 20 settiä. Tai 400 metrin settejä 25 kertaa.

Minulla tonnin uimiseen menee vajaa 20 minuuttia. Taukojen kanssa koko uintiaika oli kolme ja puoli tuntia. Ihan passseli vauhti ja aika. Tuota taulukkoa kun katselee niin näkee myös miten vauhti loppua kohti vähän hiipuu. Eka tonni on taas vedetty ihan hurmoksessa :)


Pieni mittarivirhe tuli kasikilsalla. Otin luultavasti spurtin altaan keskellä, ja mittari luuli minun tehneen päätykäännöksen. Mittarissa siis lopulta 25 m "ylimääräistä".

Voin kertoa että kympin uinnissa minulla 8 km on sama kuin maralla 35 km. Alkaa olla jo semmonen tunne että onhan tätä jo tehty ja vähän alkaa jo painaa. Loppu vedetään vaan tekemällä. Aivot narikkaan ja tossua tai tassua toisen eteen. Jos rehellisiä ollaan niin kuuden kilsan kohdalla mietin että "tässä ei ole kyllä mitään järkeä. Mutta voiton puolella ollaan, joten antaa mennä vaan tyttö hyvä"

Eväät on tärkeä osa urheilua. Mulla oli mussutettuna reilu aamiainen, mukana vettä, geelikarkkeja, protskupatukkaa, välipalakeksejä ja vähän myös suklaatia. Söin aika vähän ja join vaan vajaan pullollisen vettä. Varma tapa saada päänsärky. Erityisesti kun uimalasit kiristävät päätä monta tuntia. Mut hei, mitä sitä ei trinisti tekisi pitkiksen eteen?



Viimeiset tonnit tuntuivat hieman pidemmiltä kuin ensimmäiset. Mutta tulivat valmiiksi, ja kaikki alle 20 minuutin. Radalla oli hyvin tilaa, kaverit päästivät hienosti ohi, ja tietty triathlonistit (jota me kaikki radalla olijat oltiin ja ollaan) ovat tottuneet uimaan välillä vähän ahtaasti.

Kyllä olisi ollut pitkät kilsat jos kamut ei olis ollu mukana! Kiitos meidän tiimi! Ootte parhaita!

Meidän porukan yhteisuintimäärä oli tänään 10 + 7,2 + 6 + 6 + 3,650 = 32,85 km. Huikee veto.

maanantai 19. marraskuuta 2018

PB Mäntsälä Maratonilla

Nyt mie olen sanaton. En tiiä mistä alottasin tämän rapsan. Yleensä teksti vaan tulee, mutta nyt on pää niin täynnä kaikkea mitä haluaisin kirjoittaa että meneevät asiat puuroksi. Yritän kummiskii.

Jotta joku johdonmukaisuus säilyisi, aloitan kuvalla jossa ollaan jo maalissa ja kerron sitten miten sinne päästiin.

Maratoonarit maalissa. Mie ja Ohto.
Tuo kaveri juoksi elämänsä ekan, ja vielä ylimittaisen maran tänään! Respect!


Ennen maraa:
Muutama päivä ennen marapäivää selvisi että talkooväkeä on riittävästi ja minä voin itse juosta. Valmistautumisaikaa maralle ei siis henkisesti ollut tosiaankaan paljon. Päätin käyttää vikat päivät järkevästi. Ja varsinkin mara-aamun. Tein valmistelevia töitä jo ajoissa viikon aikana. Lauantaina kävelin hissuksiin viemässä reitille merkkausnauhaa, ja hakemassa kaupasta tarjoilut. Vein ne jo kisakeskukseen valmiiksi ettei tartte kisa-aamuna rehkiä kauppakassien kanssa. Kisapäivän kamppeet pakkailin illalla jo näkyville ja menin ajoissa nukkumaan. Ei yömyssyjä ennen maraa.

Leipää ja sirkushuveja. Mehua, limua, banskuu, rusinaa, pipruu ja sipsuu.

Merkkausnauha repussa ja sakset messissä. Hissuksiin reitti läpi ja nauhaa reitille.

Hieno oli päivä lauantainakin! 

Karjalaisetientien lenkki nimensä mukaisesti. Kisan ajaksi saatiin portti auki. Kiitos taas mun luotto-maajussille!

Vuotavantien asfaltti rouhittu ja tiellä paikoin isokokoista sepeliä. Ilkeetä jaloille.

Illan vietin siis hissukseen. Kävin neulomassa sukkaa Cittarin nuorisoparkissa (vapaaehtoistyötä). Olin valvojana ja sain vaan olla ja neuloa. Keho lepää, mieli lepää. Oma elämä tuntuu helpolta kun seuraa miten vaikeaa kaikki on 13-17 vuotiaille... että ostaako karkkia vai energiajuomaa vai meneekö röökille vai touhottaako välillä ulos ja välillä takaisin Kummilaan. Kuka sano mitä, ja mitä sitten. Onneksi mie oon jo näin vanha.

Sukkaa pukkaa Kummilassa Mäntsälän Nuorten kummien vapaaehtoisena valvojana.

Mara-aamu:
Menin jo tosi aikasin kisakeskukseen kun en malttanut kotonakaan istua. Laitoin talkooväelle kahvit tippumaan ja järjestelin eväitä esille. Olli tuli paikalle puoli kympiltä, ja porukassa käytiin viemässä kyltit reitille. Se oli nopeesti tehty ku meillä on siitä kokemusta.

Muu talkooväki tuli paikalle kympin tienoilla tai vähän jälkeen. Alkoi jo juoksijoitakin ilmaantua hoodeille. Ja tää on aina näiden päivien paras kohta! Oli niiiiiiin ihanaa nähdä kauheesti tuttuja livenä ja lenkille lähdössä! Ai että mie pakahun. Osa on Mäntsälän maratoneilta tutuiksi tulleita, osa muuten. Ja omat muksut ja sukulaiset myös lähtöviivalla! Mun teinikin poikaystävänsä kanssa. Mie elän tällä taas monta aikaa onnellisena.

Muistin syödä aamulla. Se on jäänyt joka kerta näissä karkeloissa vähän huonolle tekemiselle.

Vähän ennen starttia pidin pienen tiedotustilaisuuden ja toivotin väen tervetulleeksi Mäntsälä Maratonille. Ei mulla taaskaan mitään puhetta ollut kirjoitettuna, mutta viime hetken vinkit kävin läpi. Ja taputukset sille että saatiin osallistujaennätys - 64 reippailijaa starttiviivalla! Se minkä unohdin sanoa oli, että jos joku nyt ihan kauheesti sitä lunta kaipaa, niin sitä on tarjolla viereisen jäähallin pihalla.

Sää oli upea.

64 osallistujaa on ennätys. Tässä odotellaan starttilaukausta. Kiitos taas Kalle-pistoolimies.


PK-fiilislenkki josta tulikin mara:
Aina ei ole Mäntsälässä lunta tai loskaa kun juostaan maraton! Joskus voi olla myös tuulta ;) Tänä vuonna juostiin ihanassa kelissä. Muutamia lämpöasteita, auringonpaistetta ja kuiva tie. Toki sitä tuulta oli, ja vastaisilla pätkillä se kyllä tuntui. Myötäisillä osuuksilla siitä ei ollut haittaa.

Olin suunnitellut lähteväni 6 min/km tasavauhtiselle lenkille. Semmosta sopivan reipasta mutta rentoa menoa ja juoksevani sen verran kuin hyvältä tuntuu. Tai että saa tuntua vähän pahalta, mutta ei tosi pahalta. Ajattelin että kolme kierrosta varmasti menee, ehkä viisikin. Jätin oven rakosilleen maraakin silmällä pitäen, mutta ajatus oli kumminkin että väkisin en juokse täyttä matkaa. Jäi viime vuodelta vähän rankka fiilis siitä loska-marasta meinaan.

Heti alkumatkasta vierelle hölkkäsi sellanen pitkä nuori mies. Tunnistin sen olevan Ohto. Minun teinin kavereita. Ja Ohton äiti on minun tuttuja kanssa (Terkkuja Sinikalle). Ohto oli lähtenyt testaamaan juoksukuntoa haaveenaan neljä kierrosta, eli 24,8 km. Ei ollu kuulemma koskaan juossu yli kahtakymppiä. Siinä hölkkäiltiin samaa matkaa ja juttua vaihdettiin. Vauhti äityi vähän kovemmaksi kuin olin ajatellut, mutta en malttanut kovasti himmailla kun oli mukavaa juttuseuraa.

Näinhän minä heti alkuunsa että Ohto on hyvä juoksija. Pitkä ja hoikka, ja tossu nousi kevyesti. Pari kierrosta mentiin eikä sitä väsyttänyt yhtään. Eikä minuakaan tietty vielä siinä vaiheessa. Keksin alkaa puhua Ohtoa ympäri että juoksisi elämänsä ekan maran. Niinhää miekii tein pari vuotta sitten. Aikani sitä houkuttelin, ja näytti että se alkoi itsekin uskoa että maran juokseminen olisi mahdollista.

Tässä kohdassa joukkoon tuli mukaan Petra koirulinsa kanssa. Harmi oikein että ei ole kuvaa. Söötti koira, ja oikein nätisti osasi juosta siinä porukassa. Muutaman pissatauon piti, mutta jätti isommat puskienhaistelut toiseen kertaan. Petra piti meille seuraa kolme kierrosta. Siinä vaihdettiin kuulumiset ja treenivinkit. Niin siis Petrahan oli mun kanssa Kalmarissa TRI-täysimatkalla elokuussa, jotta samoja harrastuksia meillä.

Muitakin tuttuja ja uusia tuttavuuksia matkana aikana reitillä nähtiin ja kuultiin. Ohimennessä tsempattiin ja kun se Kovasen Mikko pisteli meistä vauhdilla ohi niin taivasteltiin sen menoa. On se hirmu-kunnossa!

Kierrokset 5-7:
Kolmekymmpiä tuli täyteen ja vielä jalka nousi. Alkoi kyllä jo tuntua, mutta matka eteni silti vielä ok vauhdilla. Sanoin Ohtolle, että mulle on ihan sama mikä on loppuaika mutta maaliin menään nyt maratoonareina ku on näin pitkälle päästy. Vauhti alkoi vähän hidastua, ja juomapisteellä pidettiin muutama hetki pidempi tauko ja taivuteltiin jalkoja. Vaan koko matka juostiin! Se on tärkeä detalji. Ainoastaan juottopisteellä hetkeksi seisahduttiin.

Viimeinen kierros tuntui jo kunnolla jaloissa. Mutta saahan se jo siinä vaiheessa tuntuakin. Ja sehän on kunniakierros! Juhlakierros! Siitä nautitaan! Että vähään aikaan ei tartte samalle reitille lenkille mennä :) Jotain loppukiriäkin siinä vähän suunniteltiin, mutta aika laihaksi se jäi. Yritystä kuitenkin oli. Maalissa oltiin yhtä aikaa ajalla 4:24:41. Ohtosta tuli maratoonari ja minä tein reittienkan.

Summa summarum:
Aina nää Mäntsälä Marat on olleet minulle jotenkin kovia rykäisyjä, tuntuneet kovemmilta kuin muut marat missä olen juossut. Reittihän on ylipitkä (43,4 km) siinä on varmasti yksi syy. Reitillä on vähän nousua, ei kyllä paljon. Minun mittarin mukaan korkeuden lisäystä tulee 375 m. Luulen että haasteen näihin on tehnyt se, että valmistautuminen on ollut aina vähän vajavaista. Olen säätänyt järjestelyjä ja arponut loppuun saakka juoksenko vai enkö juokse. Enhän mie normaaliin kisaan sillai mene. Mie noudatan valmistavaa ohjelmaa ja keskityn kisaan. Ja lompsin vaan kisapaikalle ja starttipaukusta alkaen juoksen täysiä.

Tänään fiilis oli kuitenkin hyvä, ja tossukin kulki ok. Reittiennätys parani neljä minuuttia. Jäi tosi hyvä mieli kun väkeä tuli niin paljon, talkoolaisia riitti, saatiin ihan mahtavia sponsseja ja mie sain juosta ensikertalaisen maratoonarin kanssa maaliin. Niinku Miikka mun kanssa silloin kaksi vuotta sitten kun oli minun eka mara. Ja viime vuonna Kimmo hinasi minut sieltä loskan keskeltä perille.

Lahjakortit Brasseria PihviMajalta, Carpojilta ja Kuntokeitaalta. Lisäpalkintoina suklaata ja juomapulloja. Suut pisti makeaksi kisan jälkeen Sahlman Makeiset maistuvilla toffeilla.


Tästä tuli pitkä summa summarum, mutta kaikkinensa oikein ihana päivä!


After Mäntsälä Maraton:
Maalissa odoteltiin vielä muutamia juoksijoita perille. Reitillä oli toinenkin ensikertailainen, joka oli arvioinut juoksuajaksi kuusi tuntia. Saatiin kuitenkin myös Hans maaliin ajassa 5:44. Pistettiin Helenan ja Janin kanssa paikat siivoten ja ovet säppiin. Tässä vaiheessa ilta oli jo pimentynyt. Minä lähdin vielä heittämäään autolla lenkin ja keräsin reittikyltit talteen. Merkkausnauhat saavat odotella toiseen kertaan. Oli aika minunkin jo painua suihkuun ja syömään.

Ilta pimenee, valot vähenee. Auton valojen loisteessa keräilin vielä kyltit talteen kisan päätteeksi.


Rusinaraha-kassaan ropisi ihan mahtavasti lahjoituksia. Koska tämän kisan eväät oli ostettu viime vuoden lahjoituksilla, täytynee meidän vakavasti harkita Mäntsälä Maratonin järjestämistä myös ensi vuonna! Tulokset on Facebookissa Mäntsälä Maratonin sivuilla. Lähetin ne tänään myös julkaistavaksi Juoksija-lehden tuloskoostessa. Meillä oli reitillä tänään 18 maratoonaria ja kaikki pääsivät maaliin. Muut tekivät lyhyempiä lenkkejä. Toiset tosi kovilla vauhdeilla, ja toiset enempi fiilistellen. Muutamia sauvakävelijöitäkin oli mukana.

Unohin varmasti jotain, mutta olkoon. Tämä rapsa olkoon näin.

Kiitokset ihan kaikille mukana olleille ja meitä kannustaneille  - ootte mahtavia!

lauantai 3. marraskuuta 2018

Marareittiin tutustumassa Mäntsälässä

Mäntsälä Maraton tulee taas! Se tulee sittenkin! Viime vuonna olin sitä mieltä että ei ikinä enää. Loskamaratonin järjestelyt ja itse juoksu veivät vaan totaalisesti voimat ja tuntui että puhti ei riitä enää hinata itseään sellaiseen hurmokseen että jaksaa järjestelyihin ruveta.

Mutta vuosi on pitkä aika ja kun väki alkoi kyselemään tapahtuman perään niin se vanha into palasi ja tuntui taas oikein mukavalta ajatukselta pistää kisa/tapahtuma pystyyn ja saada ihmiset liikkeelle ulkoilun, urheilun ja itsensä voittamisen merkeissä. Edelleen on tarkoitus järjestää ilmainen tapahtuma, jotta kenenkään ei kisamaksun takia tarvitse jättää tätä väliin. Kisatoimistossa tulee toki tälläkin kerralla olemaan laatikko vapaaehtoiselle "rusinarahalle". Niillä hiluilla on näihin tapahtumiin ostettu rusinat ja mehut ja kahvit. Laatikkoon ei tarvitse senttiäkään laittaa, mutta jos sinne joku lantti eksyy niin kiitos siitä. Viime vuonna jäi muutama kolikko käyttämättä, joten siinä on pesämuna jolla tarjoiluja taas paikalle saadaan.

Mutta siis, laiton Facebookissa sanan kiertämään että teen tänään kevyen hölkän marareitillä ja mukaan saa tulla. Tarkoitus oli mennä hissuksiin taikka sen mukaan millaisia juoksijoita paikalle tulisi. Jos ylipäänsä kukaan tulisi. Kukaan ei ilmoon mitenkään mitään kommentoinut.

Ajelin paikalle aamulla just ennen kymppiä ja ilokseni löysin useamman urheilullisen näköisen kaverin jo odottelevan starttipaikalla urheilukentän laidalla. Vau, mie saan kuin saankin lenkkiseuraa. Pääsääntöisesti lenkkeilen yksin, joten tää on oikein mukavaa vaihtelua. Ja vauhti tulee pidettyä maltillisena jos haluaa pulista matkalla (ja mie yleensä haluan pulista :))

Niina, Tuomas, Hanna, Henri ja Raisa. Eka kierros juostuna.


Lähdettiin kevyelle hölkälle viiden hengen porukalla. Niinalle ja minulle reitti oli ennestään tuttu, muille ei. Käytiin läpi muutama haasteellisempi tien ylitys joita alkumatkasta on. Kisapäivänä ei luultavasti saada talkoolaisia risteyksiin, joten jokaisen on itse huolehdittava liikenneturvallisuudesta. Alkumatka on asfalttipätkää, mutta sen jälkeen, heti kun käännytään Karjalaistentielle, alkaa pitkä soraosuus. Reitillä on nyt normaalia enemmän sorapätkää, sillä kierroksen loppupäässä oleva Vuotavantien päällyste on kuorittu pois jonkin putkitusremontin tieltä. Tuolla kuoritulla osuudella on jonkin verran isompaakin kiveä, joten tarkkana tulee olla nilkkojen kanssa.

Ensimmäinen kierros (6,2 km) tuli valmiiksi kun saavuttiin takaisin urheilukentän laidalle. Pojat jäivät tässä vaiheessa porukasta pois, olivat menossa jatkamaan treenejä futiksen pariin. Myö tytöt lähdettiin toiselle kierrokselle. Napattiin auton kyydistä huikat vettä ja vähennettiin liikavaatetusta kenellä oli tarvis. Toinen kiekka mentiin aika lailla samaa rennon reipasta, mutta pulinan sallivaa vauhtia.

Toisen kierroksen lopulla Hanna otti komean loppukirin! Kyllä me Niinan kanssakin tiukattiin tahtia lopussa, mutta Hanna meni menojaan. Ja siis tämähän ei ollut kilpailu :) Vaihdettiin kiitokset lenkkiseurasta ja mietittiin mahdollisuutta tehdä joskun muutoinkin yhteislenkkejä. Hanna ja Niina suuntasivat muille menoille ja kotia kohti.

Reittikartta olkaa hyvä. 6,2 km maalaismaisemaa. Pääosin soratietä.


Mutta mitäs mie tein. Mie olin niin iloinen kivasta lenkkiseurasta ja tunsin itseni niin nuorekkaaksi ja pirteäksi kun olin hölkkäillyt itteäni reilusti nuoremmassa seurassa, että en malttanut lähteä vielä kotiin. Tein vielä yhden kiekan itekseni. Otin pikkuisen reippaammaan vauhdin että pysyn kunnolla lämpimänä. Loppumatkasta alkoi tihkusade, mutta sehän teki vaan mukavaa viilennystä pitkiksen vikoille kilometreille. Sykkeet oli minulla tänään vähän koholla mutta sen syyhyn mulla on teoria. Kropassa on tulehdustila päällä (ab kuuria odotellessa) ja edellinen kuuri loppui justiin viikko sitten. Luultavasti siis kroppa on vähän työllistettynä parhaillaan tämän asian kanssa. Nää on näitä viileän kelin naisten vaivoja, jos ymmärrät mitä tarkoitan... En tiedä kuinka järkevää on sitten tehdä pitkiksiä tässä tilanteessa, mutta koska kuumetta ei ole ja lenkille tekee mieli niin tänään näin.


Pari rauhallista kierrosta ja kolmas vähän reippaammin. Mukava rento tahti.

Summa summarum. Oikein kiva lenkki ja hitsin hyväkuntoista porukkaa sain kaveriksi. Ainakin osa pääsee myös Mäntäsälä Maratonille mukaan. Jos ei nyt ihan maralle, niin jollekin määrälle kierroksia. Ai että mie sain tästä reissusta taas energiaa! Kiitos vielä lenkkikavereille!

sunnuntai 28. lokakuuta 2018

Tuusula Trail Run

Polkujuoksubuumi jatkuu! Tänään juoksin Tuusulassa 21 km Tuusula Trailissa. Tätä kisaa/tapahtumaa voi suositella. Osallistumismaksu oli tälle pidemmälle matkalle 35 euroa, ja sille sai mielestäni oikein mukavasti katetta. Suht pieni tapahtuma, mutta hyvin hoidettu. Helppo ajella paikan päälle, parkkitilaa hyvin, ennakkoilmon tehneenä nappasin numerolappuni vaan ilmoitustaululta ja suuntasin tekemään hyviä kauppoja kisakeskuksessa olleen tossukauppiaan kanssa.

Minulla on ollut käytössä noin kolme vuotta sitten ostetut Inovin maastokengät. Niistä on kuvia edellisissä postauksissa. Harmittavasti on vaan käynyt ilmi, että testailin kengät aikanaan varmaan kesäsukissa (tai jalkani on kasvanut, tai luultavasti vanhemmiten vaan turvonnut...) ja tossut tuntuvat erityisesti uusien vedenkestävien sukkien kanssa vähän tiukalle. Erityisesti pidemmän lenkin jälkeen isovarpaat ovat kiukutelleet.

Eli, keskustelu ammattilaisen kanssa auttaa :) Tulin ostaneeksi Salomonin S-Lab polkukengät. Tarpeeksi isoa kokoa tällä kertaa. Testattu niiden paksumpien sukkien kanssa. Rohkeasti pistin uudenkiiltävät tossut jalkaan heti puolimaralle...



Näissä tossuissa on vähän enemmän vaimennusta kuin edellisissä. Lisäksi läpän etureunassa on kätevä "pussukka" jonne ylimääräiset nauhat saa sullottua. Näin ne eivät roiku tiellä ja tartu esim. risuihin poluilla. On ne hienot ja puhtaat. Tuntuivat jalkaan heti tosi hyviltä.

Mutta sitten itse kisaan. Tavoitteita ei varsinaisesti ollut. Ajattelin että josko jonnekin naisten tilaston puolivälin paikkeille sijoittuisin niin se olisi minulle varmasti ihan ok suoritus. Aiempina vuosina naisia on ollut puolimaralla 25-30. Strategia oli taas mennä omaa rennon reipasta vauhtia. Ottaa riittävän iisisti alku, ja kiristellä sitten lopussa jos paukkuja riittäisi.

Kisa starttasi yhdeltätoista Tuusulan uimahallin takaa Olympiakasarmin kentältä. Matkalle lähtivät yhtä aikaa lapset joilla oli 5 km, sekä miehet ja naiset matkoinaan kymppi ja puolimara. Puolimara kiersi reitin kaksi kertaa.

Ota tuosta kartasta nyt sitten selvää.. mie olen huono karttojen kanssa.

Tuossa vielä Garminin kartta

Reitti starttasi mukavaan leveään polkuun/soratiehen. Alkuryysäys hajaantui suht nopeasti ja väki pääsi jatkamaan omaa vauhtia. Matkalla ei ollut ihan mahdottomia nousuja, muutama isompi ylämäki ja muutama vähän pienempi. Ei kuitenkaan sellaisia mäkiä mitä olisi joutunut nelinkontin ryömimään ylös. Isommat nousut otin kävellen, ihan vaan säästelläkseni jalkoja.

Teknisiä osuuksia olikin sitten useampia. Oli jonkinmoista juurakkoa useammassa kohtaa, oli karmaiseva suo-osuus josta mie en tykännyt yhtään. Joo, tiedän että se kuuluu lajiin, mutta silti. Upottavaa, märkää pätkää oli ihan riittävästi että uudet kengät saivat arvoisensa kasteen. Yöpakkanen oli onneksi vähän jähmettänyt myös suonpintaa, se helpotti ainakin ekalla kiekalla. Toisaalta yöpakkanen oli jäädyttänyt myös kallionkupeessa virtaavat vesinorot huiman liukkaiksi ansoiksi kallio-osuuksilla. Onneksi kaverit edellä, sekä kannustajat reitin varrella huutelivat ajoissa "jäätä", ja ehdin vaihtaa toiseen kohtaan. Säästyin siis liukastumisilta.

Kuvia en luonnollisestikaan matkalla ottanut, kun en oikein (taaskaan) malttanut syödäkään riittävästi energiaa ja juominenkin jäi vähän vähiin. Olin hyvässä letkassa ja maltti ei riittänyt alkaa eväitä mussuttamaan kun ajattelin että putoan sitten porukasta. Olisin kyllä sitä lisäenergiaa lopussa tarvinut, joten koitas nyt vaan Raisa muistaa ja malttaa tankata myös matkalla!

Reitti oli ihan ok merkattu. Sitä aina jännitän etukäteen varsinkin kun kyseessä on minulle uusi reitti. Reittimerkkeinä oli sinisiä nauhoja puiden oksissa ja kalkkiviivaa. Kilsan välein oli myös merkkipaalu jossa oli kuljetut kilometrit ilmoitettu. Kierroksen puolivälissä oli juottopiste. Hyvistä merkinnöistä huolimatta juoksin (juoksimme letkassa) muutaman kerran hutiin. Ei ehditty kuitenkaan pitkälle kun huomattiin itse, tai takanatulijat huutelivat että "kääntykäähän, ootte menossa vika suuntaan". Ei siis pahoja eksymisiä - edes minulle.

Rennon reipas oma vauhti tarkoitti tänään minun kohdallani 6:22 min/km ja keskisykettä 160. Lievästi nousujohteinen sykekäyrä, eli siinä suhteessa ok. Jos olisin pystynyt kovempaan loppukiriin (kun olisin tankannut paremmin matkalla) niin syke olisi ehkä myös noussut jyrkemmin. Mutta joo, ihan ok



Aikaa reissuun meni 2:10:21 ja sillä pääsi sijalle 14/26 naisten tuloksissa. Muutama kilsa ennen maalia vielä haaveilin niittaavani muutaman rouvan siitä edestä, mutta puhti ei riitänyt. Selät näkyivät maalisuoralla, mutta ohi en päässyt. Tällä kertaa.

Vähän tuhruinen kuvakaappaus, sorry

Tässä jo autossa lisätakki päällä ja lähdössä kohti uimahallia

Kisan jälkeen osallistujille oli tarjolla nakkisoppaa, nam. Olin jotenkin siinä käsityksessä että olisi ollut hernekeittoa, joten olin positiivisesti yllättynyt kun soppa olikin minulle mieluisempaa. Hörpin sopan, pakkasin kamat kasaan ja lähdin kohti uimahallia. Osallistujille oli siis samaan hintaan varattu mahdollisuus peseytymiseen ja uimiseen Tuusulan uimahallissa (250 m kisakeskuksesta) Tiedän että oikea tapa olisi ollut dipata siellä jalat kylmävesialtaaseen, mutta se ei ole mun juttu :) Uin siis vaan perusloppuverratyylisesti pari kilsaa.

Garmin mittasi reitille vähän lyhyemmän matkan kuin järjestäjän ilmoittama. Vannon kuitenkin että en oikonut.


Summa summarum. Hieno tapahtuma. Samalla rahalla juoksu, soppa ja uimalipuke! Vastinetta rahalle. Voisin nähdä itseni samassa tapahtumassa myös ensi vuonna. Tässä vielä linkki järjestäjän sivuille "Tuusulan Voima-Veikot"

perjantai 12. lokakuuta 2018

Haaveista totta Hollolassa

Minulla on ollut tänä syksynä semmoinen kausi, että olen tehnyt asioita joita olen suunnitellut tekeväni jo pitkän aikaa. Asioita jotka ovat olleet haaveena takaraivossa mutta jääneet arjen jalkoihin ja toteuttamatta aiemmin. Yhden niistä toteutin tänään - ja voi että mulla oli kivaa. Mulla oli kivaa koska tein jotain mistä olin haaveillut, ja kivaa koska päivän ohjelma vaan oli kiva.

Teksti sisältää paljon kuvia, sillä tänään mentiin pintakaasulla, hyvällä fiiliksellä, kännykän kamera aina valmiina kuvaamaan ja tossut justiin sinne suuntaan kun sattu missäkin risteyksessä huvittamaan.

Säätiedotus näytti mahtavaa keliä tälle päivälle ja minä sain puhuttua vapaapäivän töistä. Ajelin heti aamusta Hollolaan, sillä jo pitkään mielessä ollut "nostalgiareissu" oli tarkoitus tehdä tänään. Nostalgia sen vuoksi, että asuin joitain vuosia Hollolassa, ja niistä vuosista jäin kaipaamaan ihania lenkkimaastoja ja uimahallia joka oli muutaman kilsan päässä silloisesta talostani. Tuossa hallissa opetin aikanaan esikoiseni uimaan. Terkkuja Erikalle. Noissa maastoissa lenkkeilin välillä itekseen, ja välillä silloisen työporukan kanssa. Terkkuja erityisesti Riitalle ja Timolle! Ja vähän myös Kaukolle, joka ainakin kerran johdatti meidän työporukkaa noilla reiteillä lailla metsäkauriin kevyesti hypähdellen (ja useamman kilon punnukset repussaan). Siinä on kilpailuhenkinen herra sanan varsinaisessa merkityksessä.

Mutta, nostalgiasta tähän päivään.

Jätin auton parkkiin Arvo Hauvosentielle, josta useampi reitti lähtee. Mukana oli Hollolan liikuntatoimen sivuilta tulostettu reittikartta, vettä ja vähän evästä. Heti parkkipaikalla kuulin muutamalta rouvalta, että alueelle on tehty myös uusi reitti, "Tiirismaan kierros". Miehää innostuin siitä(kin), ja päätin lähteä ihan ekana kokeilemaan sen. Reitillä on mittaa reilu neljä kilsaa, ja se menee Pirunpesän ohi. Pirunpesä oli tarkoitus käydä tsekkaamassa siltä varalta, josko sinne olisi kiva viedä muksut joku kerta. Linkki Tiirismaan kierroksen nettisivuille tässä: "klik"

Olin sitten pistänyt tavan juoksulenkkarit jalkaan, kun muistelin että ne aikanaan kuljetut reitit meni pääsääntöisesti sorateitä. Kaduin päätöstä melkein heti, mutta en viitsinyt kääntyä takaisin autolle, jossa polkukengät kyllä olivat mukana.

Hölkkäilin ekana siis pirunpesälle. Kaunista metsäpolkua, ihan pieni pätkä soraa. Pirunpesä oli hauska paikka, mutta ei ehkä sen veroinen että ihan vaan sen takia ajelisin lasten kanssa paikalle.






Jatkoin Tiirismaan kierrosta kohti "Martan maja" -laavua. Maasto oli melkoisen teknistä. Märkää, liukasta, juurakkoista, kivistä, ja reitillä oli jonkin verran korkeuseroja. Jouduin menemään aika hissukseen, sillä en halunnut teloa itseäni heti alkumetreillä. Maasto oli kyllä todella kaunista. Ja vaikka Pirunpesä oli aika pliisu, niin ajatus lasten tuomisesta tänne nousi uudestaan mieleen. Aika lailla sopivan mittainen reissu muksuille, kun mukaan ottaa vähän evästä, ja pitää vauhdin sopivana. Reitti oli täynnä mielukuvitusta kutkuttavia kiviröykkiöitä ja sammalpohjaista metsää.




Martan majalla mie ekan kerran melkein eksyin :) Ja olin siis ollut liikkeessä vajaan puoli tuntia.... Reitti tulee majalle, ja jatkaa matkaa melkein samaan suuntaan mistä tuli. Muutama "kilpaileva" polku lähti laavulta myös, joten jouduin hetken arpomaan minkä polun valitsen. Katsoin oikein majan seinässä olevaa karttaa (ihan niinku osaisin karttaa lukea).




Matka jatkui ja Tiirismaan kierros tuli tehtyä. Tämän päivän agenda oli kuitenkin nostalgian lisäksi hölkätä jalat alta ja uida kädet irti. Eli käyttää koko päivä liikkumalla luonnossa ja käydä sen jälkeen paikallisessa uimahallissa uimassa vähän normireissua pidempi setti.

Eli matka jatkui. Kävin autolla vaihtamassa polkukengät jalkaan ja lähdin uudelle kierrokselle.



Tällä kertaa valitsin kuitenkin joka risteyksessä satunnaisotannalla aina sen polun tai soratien mikä kulloinkin näytti houkuttelevimmalta. Aika mukava tapa lenkkeillä! Kiirettä ei ollut, evästä ja juomaa riitti ja lapsille oli järjestetty ohjelmaa ja ruoka kotopuolessa. Olivat siis koulussa ja isäntä käytti ne vielä pitsalla koulun jälkeen kun sattui olemaan etäpäivällä ja itsekin lounaalla.

Kiertelin ja kaartelin. Hyvä maamerkki oli TV-masto, joka näkyy aikas moneen paikkaan lähimaastoissa. Silti jouduin Hollolan sivuilta tulostettua karttaa ja puhelinta tutkimaan välillä että tiesin missä olin. Hyvä kartta alueella liikkumiseen löytyy täältä: "klik"

Kävin katsomassa maston lähietäisyydeltä, ja toisessa kohtaa se nousi jylhästi metsän keskeltä toiselle puolella järveä.




Järviä puolestaan pääsi ihastelmaan kolmena kappaleena tämän päivän reitillä. Tämän rantakuvan lisäksi järvimaisemaa näki ylhäältä, ja puron varresta. Esimerkiksi.




Matkalla vastaan tuli mahdollisuus myös hölkkäillä jonkin matkaa ihan vaan pitkospuita pitkin suon poikki. No miehää olin heti että tuonne!



Ja jonkin verran matkasta tuli mentyä sorateitä, mut mikäs nuita on hölkkäilessä kun ovat nekin niin hitsin kauniita. Kyllä mun mieli lepäsi, ei voi muuta sanoa! Aivan mahtavaa.



Jonkin verran oli lenkkeilijöitä liikkeellä, ei kuitenkaan ruuhkaksi asti. Ihmekös tuo kun niin hieno keli oli. Minun reissulle tuli tällä kertaa mittaa reilut 25 km, jossa nousuja ihan kiitettävästi, ja maisemia jota muistella. Korkeuden lisäys tämän päivän reissulla 846 metriä. Sykealue pääosin peekoota.





Uimahalli aukesikin tänään vasta kahdelta, ja minä olin siellä puoli kolmen jälkeen. Pulahdin altaaseen ja valitsin tämän päivän taktiikaksi tehdä 500 metrin settejä. Vaikka olin juonut reilusti vettä poluilla, niin arvelin että juomataukoja on hyvä pitää uinninkin aikana. Juomapullo odotteli altaan reunalla aina sen reilun yhdeksän minuuttia kun noita pätkiä kauhoin.

Huomiona tänään se, että samalle radalle sattui minua iäkkäämpi rouva ja herra, jotka olivatkin aika hitsin kovia uimaan! Olen tottunut siihen että aika monesta perus-uimarista joudun ohi menemään, mutta nämä kaverit vetivät sellaista vauhtia että sain itsekin pitää kunnon reipasta tahtia että en jäänyt heille altaan tukoksi! Huisia. Tuli ihan nuoruusvuodet mieleen. Silloin treenasin uintia minua kovemmassa poikaporukassa ja olo oli aikanaan sama. Ei ollut aikaa jäädä haaveilemaan. Reipas 10 settiä viisisatasia ja sitten oli päivä täys :)




Summa summarum - ihana päivä! Kropassa tuntuu että on urheiltu ja pääkoppa sai tuuletusta luonnon helmassa upeassa säässä. Tätä piristettä käytän itse ja suosittelen. Matkalla Hollolaan ja takaisin kuuntelin autossa Aki Hintsan "Voittamisen anatomiaa". Siinä sinulle vielä tähän loppuun vinkki todella motivoivasta kirjasta. Kiitos ja kumarrus. Ja kohti seuraavaa To Do - tempausta!