lauantai 24. helmikuuta 2018

Talvisia treenejä kohti kesää

Viime postauksen jälkeen olen käynyt vähän hakemassa virtaa kevääseen. Marraskuun lopulla alkanut alavire kesti noin pari kuukautta, enkä tänä päivänäkään tiedä mistä se kumpusi. Oliko vaan liikaa virtaa syksyllä ja intoa enemmän kuin kuntoa. Joka tapauksessa oli pakko ottaa pari kuukautta vähän varovaisemmin, kun syke alkoi temppuilla, ja vähän muutakin pientä kremppaa oli kropassa. Treenit jatkuivat, mutta keventelin niitä vähän. Joulukuussa käytiin toki tekemässä "jo perinteiseksi muodostunut" viiden tunnin uinti Orimattilan hallilla. Matkaa kertyi mittariin sillä reissulla 12,5 km. Uinti tuntui hyvältä joten annoin mennä.

Kevyemmän treenaamisen seurauksena jännitti aika paljon lähteä tammikuun Aktiaan juoksemaan kovaa kymppiä. Valkun ohje tosin oli, että ennätyksiä ei olla menossa tekemään, eikä edes yrittämään. Sekin oli vähän opettelun paikka minulle. Toistaiseksi joka kisassa on ennätys parantunut, ja ajatus siitä että lähtisin lappu rinnassa matkaan enkä edes yritä ennätystä oli - hmm - kaihertava. No, ennätystä ei olisi tullut vaikka olisin yrittänyt, sen tunsin kropassa Aktian reitillä.  Olin joka tapauksessa iloinen, että juoksu kulki niinkin hyvin, ja että loppuaika oli 50:38 jääden ennätyksestä vain noin kaksi minuuttia.

Helmikuun Aktiaan ohje oli, että eka 5 km minuutti hitaampaa kuin tammikuussa ja sitten all in. Olo oli tässä kohtaa jo "oma" ja juoksu kulki kevyesti. Oli suorastaan nautinto juosta kovaa. En himmaillut kun tunne oli hyvä ja syke pysyi hallinnassa. Toiset 5 km pinnistin pikkuisen lisää vauhtia, ja olin maalissa ajalla  49:47. Oman pään sisällä ollut toive viidenkympin alituksesta siis tuli, ja parasta oli oikeastaan se fiilis. Tunne että olin saanut oman kropan takaisin ruotuun.  Juoksun päälle kevyt kolmen tonnin uinti ja sauna rentouttivat mukavasti.

Helmikuun Aktia, kuva noin 6 km kohdalta


Muuta ajankohtaista ja mieltä kutkuttavaa on Vectorien hankinta. Päädyin hankkimaan wattipolkimet fillariin jotta saan dataa tehoista myös tulevana ulkokautena. Tähän asti olen päässyt mittailemaan tehoja treinerin (Bkool) mittarilla.

Pientä säätöä on Vectorien kanssa ollut. Ensin ne piti saada oikeaan momenttiin, eli tietyllä kireydellä kiinni. Siihen tarvittiin muutamia erikoistyökaluja. Sen jälkeen olen niitä testaillut ja kummastellut. Näyttävät kumman alhaisia watteja. Watit eivät vastaa omia tuntemuksia, ja ovat huomattavan paljon alhaisemmat kuin mitä Bkoolin mittari näyttää. Tämä asia on siis seurannassa parhaillaan, ja katsotaan miten se siitä ratkeaa.

Varsinaisestihan ei ole väliä sillä mitä mittari näyttää - onko se absoluuttisesti oikea lukema. Väliä on sillä että se on vertailukelpoinen treenien kesken, jotta omaa tehon muutosta voi seurata. Olisi tietty kuitenkin kiva että watit olisivat jotenkin oikeelliset.

Päivitin pyöräkengät samalla reissulla eräässä Lauttasaaressa sijaitsevassa pyöräliikkeessä :)



Muuten olen nauttinut täysin siemauksin ihanista aurinkoisista ulkoilukeleistä. Hiihtämään olen päässyt muutaman vuoden tauon jälkeen, ja lisääntynyt valo on antanut hurjasti energiaa. Lasten kanssa käytiin mökilläkin katsomassa että paikat on kunnossa. Varattiin myös toukokuulle reissu Espanjaan (mulle treeniä, muksuille ja mummolle lomailua :)) ja elokuun Kalmarin reissujärjestelyjä on alettu valmistella reissuporukassa. Alkaa mukavasti kutkutella vatsanpohjassa kun miettiikin sitä reissua!


Kohta olis lähtö pitkälle hiihtolenkille, ja huomenna pitkästä aikaa yhteistreeni meidän treeniporukalla. Aurinko paistaa taivaan täydeltä ja ulkolämpötila kipuaa aamun kovista pakkaslukemista (-18) kohti täydellistä talvisäätä.

Aika makeeta on elämä tänään!